4.2.2013

Lagerista ja laitteista II


Lageri on mukavasti käynyt, mittauksessa ominaispaino on 1.016 eikä se tuosta varmasti paljoa liiku. Näin ollen alkoholiprosentiksi tulee 8.6%, ei oikein minkään lager tyylin mukaista mutta katsotaan miltä lopullinen tuote maistuu ja tuomitaan sitten. Tämä kävi ensin muutaman viikon 12 asteessa jonka jälkeen lämpötila nostettiin 20 asteeseen hiljalleen jonka jälkeen lämpöä alettiin taas laskea.

Lämpimässä käyminen on niin kutsuttu diasetyyli tauko jonka aikana hiiva käyttää ei toivottuja makuja pois oluesta, yllättäen diasetyyliä jota luonnehditaan voin mauksi. Oluella on nyt vielä n. 2 viikkoa lagerointia jäljellä jonka jälkeen sen voi pullottaa. Juotavaa maaliskuun alussa siis.

Tyylikäs asennus.
Tuli myös vähän laitteistoa päivitettyä. Ennen joulua hankin Solarprojectin pumpun vierteen kierrättämiseen. Lageria tehdessä huomasin, että lämpötila kattilan pohjalla on aivan eri kuin pinnassa oleva lämpömittari kertoo, pohjalla lämpö saattoi olla 75 kun pinnalla se oli 63. Tästä sitten sain motivaatiota vihdoin rakentaa pumppusysteemin valmiiksi. Virtalähteeksi otin jonkun vanhan kannettavan 12V muuntajan, lampun kytkimellä ja muutamalla kytkentäriman palalla pumppu oli toimintavalmis. 

Muutaman koeajon jälkeen panin pale alen jonka halusin mäskätä mahdollisimman kuivaksi eli lämpötilakontrollin piti olla jokseenkin tarkkaa koska mäskätessä 68 asteessa tulee paljon sokereita jotka eivät käy ja lopputuloskin jää silloin makeammaksi. 

Lori lori
Laitoin kattilan hanasta letkun pumppuun ja sieltä uusi letku kattilan päälle. Pumppu toimi loistavasti vaikka asennus olikin suoritettu kätevyys syistä ilmastointiteipillä, kauhukuva oli, että joku osa pettää ja lattialla on 20 litraa sokerivettä. 

Pale alesta oli tarkoitus tulla kevyt sessio-olut jossa ei olisi aivan niin paljon alkoholia. Lopullinen ominaispaino olikin sitten 1.008, mikä onkin kuivin olut mitä olen tehnyt. Mäskäys oli siis onnistunut kuten tarkoitettu ja kierrätyspumppu todettu toimivaksi.