18.9.2013

Uskomatonta mutta totta

Kuusissakymmenissä oleva mies oli Teksasissa hakeutunut lääkäriin huimauksen vuoksi. Tutkimuksien jälkeen miehen todettiin olevan ns. kännissä. Hän väitti ettei ollut koskenut alkoholiin koko päivänä. Kaappijuopoksi epäilyn jälkeen lääkärit laittoivat kaverin eristykseen ja tutkivat mitä tapahtuu, ruuan syömisen jälkeen miehen veren alkoholipitoisuus alkoi nousta. Tarkemmin asiaa tutkittuaan lääkärit päätyivät diagnoosiin, että tällä oluen panemista harrastavalla miehellä oli vatsassaan niin paljon oluthiivaa, että hänen nautittuaan hiilihydraatteja alkoi vatsassa oleva hiiva muuntaa sitä olueksi. 

Kuulostaa hiukan mätäkuun jutulta mutta lääkärit kirjoittivat artikkelin aiheesta International Journal of Clinical Medicine lehteen. Auto-brewery syndrome, uhka vai mahdollisuus?


Lähde

14.9.2013

Laitteiston virittelyä



Laitepuolella tapahtuu, aikaisemmin on tullut huomattua, että kun tuota tehokkaasti keittelee niin nestettä haihtuu jopa 5 litraa, ja sitten se alkaa tulla keittiön seiniltä alas eikä tee varmasti millekään hyvää kun se tapahtuu usean kerran kuukaudessa. Aikani pohdittuani ja neuvoa kysyen kotiolut foorumilla päädyin ostamaan kattolampun Ikeasta, ruttuputkea (ammattitermi) ja välikappaleen rautakaupasta. Ratkaisu toimi oikein tyydyttävästi, välikappale tasapainottaa putken mukavasti kuvun päälle, olin varautunut aikamoisiin ilmastointiteippibileisiin. Ainoa ongelma on kondensoituneen veden pissiminen kuvun reunoja pitkin, toistaiseksi sitä varten on suojamuovi lattialla. Harkitsen jonkunlaisia rimasta tehtyjä kanavointeja kuvun sisäpintaan, että vesi tipahtelee vain yhdestä kohdasta. Talvipakkasilla voi sitten tulla kummia katseita ja kyselyitä naapureilta kun tulee höyryä putkesta kuin viimeistä päivää. Ehkä tarjoan sitten oluen.

11.9.2013

Vehnäistä

Vehnäolut on tyyli jonka juomista olen vähän joutunut opettelemaan, jotenkin ne kaikki maistuvat ihan hammaslääkäriltä, en tiedä miksi. Joten aika harvoin niitä tulee maisteltua. No nyt kuitenkin piti tehdä vehnäolutta vähän omalla tavalla jos vaikka löytäisi uusia ulottuvuuksia. Tähän nyt tuli humalavaraston johdosta tämmöinen Uusi-Seelanti viba, olematta kuitenkaan mikään humalapommi, tyylin rajoissa mennään. Ensimmäinen kokeilu myös green bullet humalalla. Keväällä maistoin olutta jossa tätä oli ja ominaismaku oli niin mielenkiintoinen, että piti heti saada tästä oma olut. Mielenkiinnolla odotan tätä, ja onneksi odottavan aika ei ole pitkä koska tämän pitäisi olla n. 10 päivässä valmista. 

3 kg vehnämallasta
2 kg pilsmallasta
750g crystalmallasta

first wort 5g silver bullet
first wort 5g nelson sauvin

60 min 5g green bullet
60 min 5g amarillo

30 min 5g green bullet
30 min 5g amarillo

10 min 5g green bullet
10 min 5g amarillo

20 litraa OG: 1.051 IBU: 32
Hiivana Safbrew WB-06

10.9.2013

Barley Wine II

Koska melkein vuosi sitten panemani Rööperin Väkevä barley wine on kypsynyt aika hyvään kuntoon jaksoin vihdoin kaivaa reseptin kätköistäni. Reittaus löytyy Reittausblogista.

7 kg Brewferm Pils 3 EBC
1 kg White Wheat Malt 4.6 EBC
0.5 kg Special-B 350 EBC
1 kg Fariinisokeria
60g Challenger 7.2% 60 min
50g Hallertau Hersbrucker 4.2% 60 min
Wyeast 1388

OG: 1.125 FG: 1.020 IBU: 49 EBC: 49

Ilmasin pumpulla vierrettä vielä 30 minuuttia, muistaakseni hiivalla oli litran startteri.
Hiivaa kului lopulta kaksi pussia, käyminen loppui kokonaan 1.042:ssa niin tilasin uuden ja ilmasin myös uudestaan jonka jälkeen kävi hiljalleen loppuun. Kypsyttelin kolmisen kuukautta käymisastiassa ja pullotin. Muutamien pitkään kypsyttämieni oluiden kanssa on ollut vähän ongelmaa liiasta karbonoinnista mutta onneksi tämän kanssa maltoin mieleni ja käytin vain 72 grammaa spraymallasta 15 litraan olutta.

Seuraavaan isoon olueen teen ainakin 2 litran startterin, ellen jopa sitten osta kahta pakettia hiivaa suoraan, ja ilmaan pitkään. Nyt kun katsoin reseptiä niin hiukan ihmettelin pilssin käyttöä mutta sitä taisi olla ylimääräisenä, kuten nytkin. Pitänee laittaa jotain uutta tulemaan niin pääsee joskus maistamaankin.

9.9.2013

Amerikan meininkiä

Business Weekillä on hyvä artikkeli Boston Beer Companyn perustajasta Sam Kochista joka on tullut ensimmäinen craft beer miljardööri. Yllättävää oli, että Boston Lagerin resepti on 1850-luvulta ja Kochin esi-isältä. Boston Beer ei ole vanhin mutta se on suurin 1.3% markkinaosuudellaan, seuraavana siitä on Yuengling 1.5% joka on vieläkin perheyritys, eikä tee ollenkaan hullumpaa olutta.

Yleltä myös alkoi uusintana oivallinen PBS:n tekemä sarja USA:n kieltolaista, alkuperäiseltä nimeltään ProhibitionAreenasta voi katsella sitäkin, alunperin kolmiosainen sarja on täällä pilkottu viiteen osaan. Sarjassa käydään hyvin läpi kieltolain aiheuttamia ongelmia miksi se ei välttämättä ole paras ratkaisu alkoholin ongelmiin. Vasta kuitenkin heinäkuun alussa viimeinenkin osavaltio, Mississippi taipui sallimaan kotioluen valmistamisen. Vähän vanhempi artikkeli löytyy Economistilta.

6.9.2013

Olutta tuoreilla humalilla


Oli aika kehittää olut aikaisemmin kerättyjen humalien ympärille. Koska humalan aromeista tai vahvuudesta ei juuri ollut tietoa oli ensimmäinen idea tehdä pilsner maltaasta ja blond ale hiivasta kevytrunkoinen olut jossa humalan ominaisuudet tulisivat parhaiten esiin. Tämä kuitenkin alkoi hetken kuluttua kuulostaa tylsältä idealta ja mahdollisesti oluelta joka saattaisi jäädä nurkkiin vanhenemaan, sitäkin käy. Rykäisin sitten kasaan reseptin jossa oli 4.5 kg pale mallasta ja pussinpohjat munichia sekä crystalia, humalana pelkkää maatiaishumalaa, kenties jonkunlainen IPA olisi kysymyksessä. Keittoaika oli 90 minuuttia ja heitin kuumentamis vaiheessa 30 grammaa hiukan kuivattua humalaa sekaan ns. first wort hoppingina, sitten 60 minuutiksi heitin loput kuivatut joita oli n. 50 grammaa. Kun keittoa oli puoli tuntia jäljellä lisäsin aivan tuoreena pakastetut humalat joita oli 160 grammaa. Sekaan heitin myös hiukan valmiiksi turvotettua irish mossia eli karrageenia joka auttaa oluen kirkkaudessa.

Olin jotenkin innoissani tuoreiden humalien kanssa enkä käyttänyt humalapussia kuin ensimmäisten humalien kanssa, tämä päätös kostautui kun avasin hanan joka meni tukkoon välittömästi. Pienen panikoinnin ja pohdinnan jälkeen kaadoin vierteen vanhaan mäskäyskattilaan ja suodatin vierteen takaisin sekä varmuudeksi vielä keitin ylös. Tämän jälkeen jäähdytin vieteen käymisastiaan ja laitoin perään pussillisen US-05 hiivaa, 17 litraa OG:lla 1.060. Varmaan kuukauden kuluttua voinee maistella ja katsoa mitä on tullut, pakastimeen jäi vielä yksi pussi humalaa jos näyttää siltä, että haluan kuivahumaloida, pitääpä maistella ja miettiä. 


1.9.2013

Sadonkorjuuta


Koska ohran kasvattaminen vaatii hiukan enemmän maata kuin omistan, on omavaraisen oluentekijän tyydyttävä humalan kasvattamiseen. Tähän vaikuttaa myös kasvattamisen helppous koska nehän kasvavat itsestään. Tontilla on muutamia juurakoita aivan jotain tuntematonta suomalaista lajiketta jotka kasvavat kohisten joka kevät, rajoittavana tekijänä tuntuu olevan humalasalon pituus.



Vaihtelun vuoksi tilasin toissa vuonna saksasta Eickelmannilta muutamia juurakoita perleä ja spalter selectia. Tulivat ihan hengissä kotiin parissa viikossa. Amerikasta näiden tuominen taitaa olla aikamoisen paperisodan takana. Näide kasvatus ei ole mennyt ihan niin hyvin kuin toivoin, kahdessa vuodessa on näkynyt yhdestä Perlestä 30 senttiä vartta mutta siihen on jäänyt. Humalien kasvattaminen korkeammalla kuin 48 leveysastetta on haastavaa eikä sitä voi juuri tehdä teollisessa mittakaavassa. Luulen että juuret voi kaivaa ylös ja kokeilla sijoittaa johonkin kenties parempaan kohtaan.

yhdestä kasvin sato


Viime vuonna sain kerättyä maatiaisista muutamia kourallisia pieniä käpyjä jotka kyllä käytin silloin tekemääni barley wineen. Niitä oli niin vähän, että en usko makuun paljoa vaikuttaneen. Tänä vuonna kävyt olivat vähän kookkaampia ja taisin saada kerättyä ne tarpeeksi ajoissa, olivat vain vähän kellertäviä. Aika puuduttavaa hommaa se on mutta sain yhdestä kasvista aika hyvän sadon, kuten kuvasta näkyy. Muutamat pussilliset pakastin suoraan ja osia vähän kuivattelin lehden päällä ja laitoin sitten pakastimeen. Tarkoituksena olisi käyttää nämä aika nopeasti niin ei tarvitse ihan niin tarkka olla, eikä niitä montaa sataa grammaa ollut, kosteita oli 160 g ja kuivattuja sitten 75 g. Jännityksellä odotamme mitä näistä tulee.

Ainiin, kävin vieraissa kirjoittelemassa Koffin ja Brooklyn Breweryn yhteistyöstä, jutun voi lukea Reittausblogista.