30.5.2013

Yhdysvallat ja anniskelu

Elokuvista saa usein käsityksen, että Yhdysvalloissa autoa saa ajaa 16 vuotiaana, äänestää 18 vuotiaana ja 21 vuotiaana juoda alkoholia, ja alkoholia saa lähes mistä vaan kioskista. Totuus kumminkin on monimutkaisempi, vapaudenkin maassa on katsottu tarpeelliseksi rajoittaa anniskelua mitä erikoisimmilla tavoilla.

Kieltolain jälkeisessä hulinassa katsottiin USA:ssa tarpeelliseksi rajoittaa asioita säätämällä ns. three-tier system lait. Laissa erotetaan tuottaja, jakelija ja jälleenmyyjä. Eli tuottaja ei saa myydä suoraan baarille tai kuluttajalle vaan välissä pitää olla jakelija.
Ennen kieltolakija lähes kaikki baarit olivat panimoiden ohjailtavissa koska he antoivat lainoja aloitteleville baareille ja toimittivat juomat sillä ehdolla, että muiden juomia ei baarissa ole. Tämähän on luonnollisesti vähän tehotonta, mutta toki sillä on työllistävä vaikutus ja verotuskin hoituu näpsäkämmin kun ei ihan joka petteri kuljettele alkoholia ympäriinsä. No Texasissa on kuitenkin laki jolla tästä voi poiketa jos anniskelutiloissa on merinisäkäs. Tämä saattanee johtua siitä, että kaikkien lempipanimo Anhauser-Busch omisti Sea Worldit jonkun aikaa ja kierroksen jälkeen olikin sitten ilmaista oluen (sic) maistelua. Texasissa myös vielä hiljattain erotettiin kätevästi alet ja lagerit siten, että 0.5% - 4% olivat lagereita ja yli 4% sitten aleja.

1984 Yhdysvaltain kongressi vahvisti lain jolla osavaltiot velvoitettiin noudattamaan 21 vuoden ikärajaa alkoholijuomien ostamisessa sekä julkisesta hallussapidossa. Jos tätä lakia ei noudattanut menetti 10% maantiemäärärahoistaan. Viimeiset osavaltiot Etelä-Dakota ja Wyoming alkoivat noudattaa lakia 1988. Alabama, Idaho, Indiana, Kansas, Pohjois-Carolina, Pennsylvania ja Vermont laajensivat lain koskemaan myös alkoholin nauttimista, joissain osavaltioissa kotona saa tarjoilla alaikäiselle alkoholia, toisissa ei.  Tietysti sitten jokut piirikunnat ovat kokonaan kuivia, eli alkoholia ei myydä missään, edes ravintoloissa. 

Osassa osavaltioita on paikallinen alko pohjoismaiden tapaan, eli valtionmonopoli alkoholin myynnissä. Pennsylvaniassa osavaltio omistaa ketjun jolta voi ostaa alkoholia samaan hintaan kaikkialla, ellei sitten piirikunnan veroissa satu olemaan poikkeusta. Jakelijoilta voi osaa olutta mutta pienin ostettava määrä on kori. Jos haluaa irtopulloja niitä voi ostaa deleistä jotka saavat myydä niitä koska myös myyvät ruokaa ja heillä on ulosmyyntilisenssi. Alle 21 vuotiaat voivat vanhemman tai huoltajan seurassa mennä alkoholia myyvään liikkeeseen, mutta alkoholittoman oluen ostamiseen tai nauttimiseen pitää olla täyttänyt 21, tai voi joutua pidätetyksi. 18 vuoden ikä riittää alkoholin myymiseen kyllä. Myös voi saada syytteen jos alaikäisenä oleskelee alkoholin läheisyydessä, ehkä siinä päätellään, että sen olisi kumminkin juonut.




Myös kakkosolut tunnetaan Yhdysvalloissa, joissain osavaltioissa (ColoradoKansasMinnesotaOklahoma ja Utah) saa myydä ruokakaupoissa ns. low point beeriä jonka alkoholipitoisuus on 3.2% ABW eli painoa kohden joka on siis kotoisammin 4% (ABV) tilaavuuteen. Osassa osavaltioita oli myös sallittua yli 18 vuotiaiden mutta alle 21 vuotiaiden juoda näitä oluita, joita myös kutsutaan three-two oluiksi.

New Jerseyssä alkoholin myyntiä rajataan myyntiluvilla joita on tietty määrä per piirikunnan asukasluku. Eli myyntiluvat ovat kohtuu haluttua tavaraa, koska et voi avata alkoholiliikettä ellei joku lopeta, tai väkiluku kasva, jolloin lupa huutokaupataan. Vuonna 2006 Philadelphian äveriäässä lähiössä lupa myytiin 1.5 miljoonalla dollarilla. Ruokakauppojen välittömässä läheisyydessä harvoin on tämmöistä alkoholimyymälää vaan ne löytyvät kauempaa. Olutta saa yleensä vaan sikspäkeissä, joissain hyvinvarustelluissa kaupossa on tee-oma-sikspäkkisi hylly josta voi valita itselleen sekalaisen sikspäkin. Näitten hyllyjen ongelma on löytää seasta edes kohtuu tuoretta olutta, jos menekki ei ole kova, ne jäävät hyllyyn seisomaan vuodeksi helposti. Samuel Adamssit ja muut vähän isommat löytyvät sikspäkeissä, ja usein myös 12 pullon variety packejä löytyy, melko sopuisaan hintaan ($20) verrattuna Suomeen. Ilmeisesti tämä on vain käytäntö, mikään laki ei kiellä myymästä niitä erikseen mutta sitä ei vaan tehdä, kaikkialla saa kuitenkin 40 unssin malt liquoreita irtokappaleina.

Näitä hulluuksia vasten katsoessa Suomen lainsäädäntö vaikuttaa melko selväpäiseltä ja ymmärrettävältä, ja melkein jopa nykyaikaiselta (paitsi tietenkin 4.7% raja jossa ei ole mitään järkeä). Jossain osavaltiossa on vielä voimassa säännös, että alkoholia pitää tarjoilla ruuan kanssa ennen keskipäivää. Yhdysvalloissakin tapahtuu muutoksia, kesäkuun alussa on tulossa voimaan laki joka tekee kotioluen panemisesta laillista Missisippissa, vielä Alabamassa se on laitonta mutta ilmeisesti siihenkin on tulossa muutos. Ehkä Suomessakin päästäisi joskus siihen, että eri oluiden saatavuus ei olisi Alkosta ja heidän sopimuksistaan kiinni, tämä Vihreiden ehdottama ravintoloiden ulosmyynti oli askel oikeaan suuntaan. Mutta taitaa mennä vielä pitkään, koska virkamiesten ja poliitikkojen mielestä oluita on vieläkin kahta tyyppiä, sitä kolmosta ja nelosta.




26.5.2013

Samuel Adams Latitude 48 IPA

Huonoissakin olutkaupoissa amerikassa on melko varmasti jotain Samuel Adams tuotetta Boston Breweryn ollessa pienistä panimoista suurin. Nyt sattui löytymään  tämän vuoden uusittua versiota Hopology Latitude 48:sta jonka nimi tulee siitä, että käytetyt humalat ovat ympäri maailmaa 48 leveyspiirin seutuvilta, Saksasta, Englannista ja USAsta. Tämä on myös ensimmäinen kaupallinen olut jossa käytetään Simcoesta jalostettua Mosaic humalaa. Muina humalina Hallertau Mittenfrueh, East Kent, Ahtanum, ja Zeus. Mielenkiintoisena yksityiskohtana tästä oluesta saa myös Deconstructed pakettia jossa 2 pulloa tavallista ja 2 pulloa single hopattuna jokaisella eri humalalla.

Melko tuhti vaahto tulee kaataessa, joka ei kuitenkaan pysy ikuisuutta. Sitruksinen, mäntyinen, greippiä jälkimaussa, hipaus tropiikkiakin. Tästä(kin) voi käyttää sanaa rapsakka. Mallas on humalan takana melko piilossa mikä näihin amerikan tuotteisiin sopiikin, mutta kuitenkin hyvä suutuntuma eikä liian kuiva. Perusasiat kunnossa ja hyvä aromikas humala. Olisi melko täydellinen kaveri ribsien kanssa.

Tarkoituksena oli maistella samalla myös Brooklyn Brewery East India Pale Ale mutta maistellessa alkoi ihmetyttää sen kevyt humalointi ja hiukan ohut maku. Olin jo kaupassa katsonut pullon kaulasta päivämäärää joka oli March 2013, pienen ja nopean harkinnan jälkeen päättelin sen olevan pullotuspäivä. Tieto päivämäärän tarkoituksesta luki kyllä pullossa mutta siihen ei silmä kiireessä eksynyt. Ihan juotavaa oli mutta en ala sen enempiä arvostelemaan.

Googlaillessani kuitenkin löytyi saitti josta voi tarkastaa jos tulee epäselvempiä tapauksia https://sites.google.com/site/freshbeeronly/ . Latitudeen oli lovetettu etikettiin 2013 elokuu eli se oli tuoretta tavaraa. Näin tällä kertaa, kokemusta rikkaanpana, tai no kahta.


25.5.2013

Dogfish Head

Päiväretken kohteena oli Delawaren osavaltio ja kuuluisa Dogfish Head panimo. Dogfish on kuuluisa kokeellisista oluistaan ja perustaja Sam Calagionesta joka tuntuu tunkevan itsensä aika moneen asiaan, mm. usean kirjan esipuheeseen. Heillä oli myös oma tv-sarja Brew Masters (löytyy näemmä youtubesta) jossa seurattiin heidän extreme oluiden suunnittelua ja toteutusta. Huhut kertovat, että toista kautta ei tehty koska isot panimot olivat vetämässä mainoksiaan pois tilaajana olevalta Discovery Channelilta, mene ja tiedä.

Panimo sijaitsee melko kaukana Delawaressa, muutaman tunnin ajon päässä lähimmästä isosta kaupungista joka on Philadelphia. Seutu on hyvin rauhallisen oloista maaseutua jossa on maissipeltoja ja persikkatarhoja.


Panimolla on aika iso laajennus käynnissä joten ei ollut ihan selkeää mistä sisään mennään mutta löytyi viimein. Suosittelevat varaamaan webin kautta ajan etukäteen, olimme jonkun 20 minuuttia myöhässä ajastamme mutta se ei haitannut ja saimme paikat seuraavalla kierrokselle eikä vanhoista lipuista kyselty, mukavan epämuodollista. Opas antoi samalla käteen neljä pahvista haita joilla saa maistiaisia. Lakimuutos joka mahdollistaa maistiaisten antamisen ei ole kovin montaa vuotta vanha ja se määrittää neljän (3 oz = ~0.9 dl) maistiaisen rajan jota näillä hailla sitten valvotaan.
Kiireisellä maistelijalla jo toinen
menossa, mukissa 60 minute IPA.
  

Mallasmylly kokoa XL
Automatka oli aika raskas ja ulkona oli kuuma joten ennen kierroksen alkua oli hyvä maistaa muutama akuuteimpaan janoon. Ensimmäisenä listalla oli Midas Touch, ensimmäinen Dogfishin muinaisten oluiden kokeiluista. Löytyi kevyttä hunajaa ja mukavan raikas, rehellisyyden nimissä täytyy sanoa, että amerikkalainen maistiais koko ei ole ihan tarpeeksi kokonaiskuvan saamiseen. Toisena maistoin jo etukäteen odottamaani 60 minute IPAa, tämänhän erikoisuus on 60 minuuttia kestävä jatkuva humalointi. Ja tuntui toimivan, missään oluessa en ole niin vahvaa humalan aromia maistanutkaan. Aivan kuin olisi itse keitellyt humalia vierteeseen. Sitruksinen ja raikas itä-rannikon tyyliin. Kierros oli alkamassa ja vielä ehti yhden ottaa käteen ja listalta valikoitui Palo Santo Marron, tuhti (12%) palo santo puutynnyri kypsytetty brown ale. Maku oli paahteinen ja alkoholi maistui vahvasti, runko kuitenkin yllättävän kevyt. Kaikkien oluiden tarjoilulämpö oli sama eli vähän liian kylmä paikalliseen tyyliin, varsinkin tämän oluen kohdalla maku alkoi lämmetessä muuttumaan vähän huonompaan suuntaan ja paahteisuus nousi vähän turhan kitkeräksi.


Hiivan käsittelyä
Show lähtikin sitten käyntiin ja ensin ihmeteltiin esittelyssä oleva Dogfishin ensimmäinen 10 gallonan laitteisto ja sitten hop-a-lot joka oli toinen versio Calagionen kehittämästä jatkuvahumalointi laitteesta, tämä oli siirretty pois tuotantokäytöstä sen kerran tiputtua vierrepataan. Käytiin myös läpi lukuja ja tällä hetkellä Dogfish nopeimmin kasvava pienpanimo USA:ssa, tämän hetken vuosituotanto on jotain 10 miljoonan paikkeilla mikä ei ole ihan huonosti kun Suomen kulutus on jotain 90 miljoonaa litraa. Laajennoksen jälkeen tuotanto kaksinkertaistuu.
Sarkastinen opas totesi
ottaessaan vesilasinsa,
että juo Budweiseria
koska eivät saa juoda
olutta työaikana.

Panimo näytti aivan panimolta, aika isolta sellaiselta, opas kävi läpi keskeiset vaiheet, yhden erän mäskääminen, keitto ja hiivaaminen tapahtuu joka kolmas tunti, ympäri vuorokauden. Mielenkiintoinen oli vasta valmistunut 2 miljoonan taalan hiivankäsittelyhuone johon hiiva tuodaan käymisen jälkeen, happopestään ja kierrätetään. Käytössä on joku seitsemän omaa hiivaa. Pullotusta ja kegitystäkin katseltiin. Varastossa oli myös vaikuttavat määrät heidän omia vuosikertojaan.




Kierroksen jälkeen olikin aika käyttää viimeinen haikala ja maistoon tuli Black&Blue, jossa on käytetty mustia vadelmia sekä pensasmustikoita. Suomalainen mustikka on muuten englanniksi sitten bilberry eikä blueberry. Mitenkään erityistä muistijälkeä ei huikka jättänyt. Oli jo vähän kiire shoppailemaan vieressä olevaan Dogfish kauppaan. Oluet olivat $9.25 sikspäkki, vahvempia sai vaan foorpäkin sillä hinnalla. Erikoisuuksia oli sitten isoimmissa pulloissa kuten mukaan tullutta Sah Teata ja Noble Rotia. Sitten oli t-paitaa, hupparia, työpaitaa, lippistä, pyöräilypaitaa ja kaikenlaista muuta. Kuulemma seudulla oleva kotiolutkauppa myi myös Dogfishin omia olut kittejä joiden tarkastamiseen ei tällä kertaa ollut aikaa.

Kierros oli oikein leppoisa, panimolla tehtiin kovasti rakentamista ja meteli oli aikamoinen ei oikein hirveän tarkkoja kysymyksiä päässyt esittämään. Kierros oli aivan ilmainen ja maistiaiset kuuluvat hintaa ja neljä haita saa vaikka vaan tulee paikalle, kierrokselle ei tarvitse edes osallistua. Syksyllä kun laajennos tulee valmiiksi kierros hiukan laajenee, myös maisteluhuoneeseen oltiin asentamassa kahtakymmentä uutta hanaa, saavatkohan kenties anniskeluoikeudet jopa.

Dogfishin pubi sijaitsee puolen tunnin ajon päässä Reheboth Beachillä jonne sitten lähdettiin lounastamaan ja maistamaan hiukan isommissa erissä. Dogfish antaa käytetyn mäskin lähialueen farmeille josta saavat sitten vaihdossa naudanlihaa baarin burgereihin, kelpo vaihtokauppa. Baarin tiloissa toimii myös tislaamo johon ovat hiljattain saaneet luvat. Saatavilla rommia, votkaa ja kurkku giniä, mielenkiintoista. Ruokaa odotellessa sitten satuin törmäämään ulkopuolella itse omistaja Sam Calagioneen, vähän bissenörtti hermostui mutta uskaltauduin juttusille kumminkin. Oli kuulemma juuri tullut Tukholmasta. Kerroin ostaneeni pari pulloa Sah Teata ja kyseli miten sahdilla menee suomen pienpanimokulttuurissa, ja en ollut vielä maistanut heidän versiotaan niin tarjosi pienen tuopin siltä seisomalta. Ei todellakaan perinteistä sahtia ollut mutta oikein hyvä suoritus, käyttävät weizen hiivaa, neilikkaa ja mausteisuutta oli. Tarjoilulämpötila oli taas kovin kylmä.

Ihan ku olis rokkitähden tavannut
Pubin ruoka oli hyvää, olutta olisi ollut maistettavaksi vaikka millä mitoilla, ruokajuomaksi otin tuopin Aprihopia joka oli hyvä pale ale, ilmoitettua aprikoosia en aivan löytänyt. Jälkiruoaksi otin Burton Batonin, Brewdog kaupassa tämä oli loppu joten oletin sen olevan hyvää enkä joutunut pettymään. Itse pidän että vahvoissa ipoissa löytyy vähän enemmän runkoa ja tästä sitä löytyi, kuten myös melko ylilyövä sitrushumalointi. 50/50 strong alesta ja 90 minute IPAsta sekoitettu, ja vielä tammitynnyrissä kypsytys toivat oivallisia makuja. Monta olutta jäi vielä hanoihin mutta sitten pitikin jo lähteä.

Dogfish on ollut kirittämässä muita toimijoita häkellyttävällä kasvullaan ja kekseliäisyydellään. Toisaalta ovat myös osallistuneet humalavarusteluun minuutti  ipoillaan, vaikka miten hyvää se humala onkaan niin tulee muutakin. Myös lähes kaikki Dogfishin oluet ovat helposti yli 8%, heidän sessio-oluensa on sitten  60 min IPA kuudella prosentillaan. Kovasti paikallisuuteen ja luonnollisuuteen panostavana panimona ihmettelin myös saksalaisia vehnämallas säkkejä ja riisiglukoosi sankoja, toivottavasti koe-eriin. Yhtäkaikki hyvä ja rohkea panimo, toivottavasti Suomeenkin eksyisi enemmän heidän tuotteitaan.  




16.5.2013

The Tun

Olutmatkailija joutui kaupunkiin joka on kyllä kuuluista alkoholista mutta ei juuri oluesta, matka vei siis Atlantic Cityyn. Kaupunki on aikoinaan yskäisty suon ja Atlantin väliin, rantaa riittää mutta ainakaan tällä hetkellä uiminen ei ole sallittua. Kieltolain aikana viinaa liikkui aika hyvin ja poliitikot käärivät rahat taskuihinsa. Tämähän on dramatisoitu oivalliseen Boardwalk Empire sarjaan. 70-luvun puolessa välissä sitten keksittiin, että sallimalla uhkapelaus kaupunki saataisiin täyteen turisteja ja 80-luvun loppuun mennessä kaupunki olikin sitten USA:n suosituimpia ellei suosituin turistikohde. Siitä sitten on menty hitaasti alamäkeä, tällä hetkellä taitaa melkein kaikki 12 kasinosta olla myynnissä, tai velkajärjestelyssä.


No tämän pohjalta ei juuri voi olettaa kaupungissa olevan juuri minkäänlaista olutkulttuuria, eikä yllätyksellisesti olekaan. Googlauksen tuloksena kuitenkin oli tieto kaupungissa olevasta The Tun Tavern panimoravintolasta. Ravintolan nimellä on jonkunlainen historia mutta sillä ei juuri ole tekemistä nykyisen ilmentymänsä kanssa. The Tun sijaitsee paikallisen Sheratonin kyljessä joka on samalla aika rohkeaa hotellilta mutta ei erityisesti olutnörttiä lämmitä. Ympärillä on Tanger Outlet Mall jossa shoppailun päälle mentiin tarkastamaan paikalliset oluet.

Janoinen maistelija joi ensimmäisen
 ja muisti kameran vasta sitten.
Tarjolla oli 5 oluen maistelulauta hintaan $6.5 joka oli melko luonnollinen tapa aloittaa. Annokset olivat kooltaan vain 3 unssia mikä on jotain vähän vaille desin, hiukan liian pieniä mutta sai siinä idean selville. Mukavana yllätyksenä tabletissa kerrottiin oluiden oikeat speksit, painot brixeissä.

Ensimmäisenä oli Tun Light joka oli golden ale, amerikkalaiseen malliin hyvin kevyeksi jätetty ja vähän humaloitu. Jos ei olisi tiennyt olisi voinut kuvitella juovansa vähän parempaa Budia, varmasti hyvää helteellä. OG: 9.8, FG: 1.1, IBU: 8, ABV 4.6%


Sitten oli Irish Red, määritelty crimson aleksi. Melko hyvä esitys, mallasta ja toffeeta ja ihan mukavan hedelmäinen humalointi. Tämä vähän loppui kesken, olisi varmasti irronnut enemmänkin. OG: 12.2 FG: 1.4 IBU: 15, ABV 5.2%


Devil Dog Pale olikin sitten vähän kaikkea muuta kuin pale alea, maku oli erittäin hedelmäinen, saman maun olen saanut omiin oluisiin käyttämällä vähän liian lämpimässä. Myös oli aika makeaa ja humalan aromiakin oli aika vaikea löytää. Kokonaisen tuopin olisin saattanut lähettää takaisin. OG: 10.90, FG: 1.4, IBU: 25 ABV 5%


All American Ipa maistuikin sitten ihan eri tavalla. Mukava hedelmäisen ja hiukan puun makuinen humalointi. Ei yhtään hassumpaa, mutta kuitenkin aika keskisarjaa. Tarjoilija sanoi, että ihmiset pitävät siitä yleensä vähiten, voi olla vähän liikaa humalaa Budiin tottuneille. OG: 16.8, FG 4.6, IBU: 55, ABV 6.4%

Burgerikuvat on aina kivoja

Viimeisenä Leather-Neck Stout joka oli aika koulukirja esimerkki kevyestä perus stoutista, en aivan menisi luonnehtimaan tätä robust stoutiksi kuten he. Kiva kesäpäivän stoutti (sic). OG: 12.8, FG: 3.2, IBU: 25, ABV 5%

Näiden jälkeen valikoitui ruokajuomaksi sitten IPA joka toimi kyllä tuopillisen verran oikein hyvin, ei juuri vaahtoa ollut mutta mukava karbonointi, tarjoilu tietenkin liian kylmänä mutta maassa maan tavalla tämän kerran. Yleensä kaikki amerikkalaiset pubit osaavat burgerin ja chilidogin tehdä ja näin oli nytkin, oikein hyvät ruuat.


Paikan webistä oli käynyt ilmi, että melko ennakkoluulottomasti heillä on kausioluena berliner weissea, kyselin tämän perään ja tarjoilija toi muutaman pienen maistiaisen. Käsitin että oli suodattamatonta ja suodatettua, kommunikaatiossa oli vähän ongelmia koska tarjoilija puhui weissestä "belgian whitenä". Oli melko selvää, että tarjoilijoilla ei juuri ollut syvällisempää tietoutta jätin kysymykset humalalajikkeista sikseen. Jälkiruoaksi koitin saada pientä tuoppia weisseä mutta ei kuulemma ollut niin oli pakko ottaa iso, oi ja voi. Weisse oli mukavan raikas ja hyvin kevyesti hapan, en ollut aikaisemmin juonut tyyliä vaikka sitä tuli tuossa tehtyä.


Kokonaisuudessaan The Tun oli "ihan jees", keidas Budveiserin ja Coorssin keskellä, toki niitäkin tuolta sai mutta muiden pienpanimoiden tuotteita ei saanut. Myös tuopin hinta oli sopiva $4.5 mikä on euroissa melko naurettava. Oluet oli tehty amerikkalaista keskiverto kuluttajaa ajatellen todella suunmyötäisiksi ja helpoiksi, tietävät varmasti yleisönsä eikä siinä ole mitään vikaa, weissen kanssa pientä irrottelua kuitenkin havaittavissa. Jos Atlantic Cityyn sattuu eksymään niin kannattaa katsastaa, erikseen ei missään nimessä. Nykistä pääsee bussilla kätevästi ja kasinot ovat kyllä kokemisen arvoisia.