6.10.2013

Väkevää ja tummaa

Koska viimevuotinen barley wine, Väkevä onnistui hiukan yli odotusten olisi hulluutta olla tekemättä ensitilassa uutta. Sitä nopeammin sitä pääsee sitten maistelemaan. Reseptiä viilailtiin Töölön Panimon Jonin kanssa, ensimmäinen hahmotelma oli jouluisen kanelinen ja kardemummainen mutta panohommiin päästiinkin vasta niin myöhään, että se olisi ollut juotavaa vasta 2014 jouluna. Päädyttiin siis tummaan ja vahvaan belgialaiseen olueen jossa olisi hiukan tuoreen appelsiinin kuorta mausteena.

7.00 kg Viking Pale Ale mallas
0.50 kg Chocolate mallas
0.50 kg Special B mallas
0.50 kg Vehnä mallas
0.50 kg Fariinisokeri
0.40 kg Siirappia
15    g appelsiininkuorta
37.00 g 60 min Hallertauer Hersbrucker [4.20 %]
30.00 g 60 min Challenger [6.20 %]
20.00 g 60 min Warrior [16.70 %]
Wyeast 3738 Trappist High Gravity
EBC: 88 IBU: 67 OG: 1.115

Murskattua mallasta
Ensimmäiset valmistelut alkoivat jo viikkoa ennen tekemällä startteri ja kasvattamalla tarpeeksi hiivaa käyttämään massiviinen määrä sokeria joka tähän olueen tulee. Startterilla oli niin voimakas käyminen, että huppuna ollut folio hyppäsi vaahdon voimasta pois muutamaan kertaan. Maltaita tähän siis tuli 9.5 kiloa mikä on melkein kaksi kertaa niin paljon kuin normaalisti. Koska Braumeisterilla ei ihan näin vahvoja oluita saa tehtyä ilman kikkailuita niin kaivoin esiin vanhan laitteiston joka on 27 litran Brewferm kattila valepohjalla.

Täynnä
Maltaan määrä hiukan yllätti ja mentiinkin aivan ylärajoilla mitä kattilaan mahtui, alussa jouduinkin laskemaan vierrettä odottelemaan kannuun kunnes maltaat vettyivät tarpeeksi. Mämmi oli paksua ja sitä oli paljon, vettä olisi voinut olla vähän enemmän jotta hämmentäminen olisi ollut helpompaa, myös tähtäimenä ollut mäskäyslämpö 68 astetta oli vain hyvä arvaus koska pinnalla lämpötila oli 61 ja pohjalla yli 70... No hyvin saatiin lopulta sokeria talteen ja muutamien huuhteluiden jälkeen keittoon saatiin 20 litraa vierrettä. 90 Minuutin keiton aikana lisättiin humalat tunniksi ja aika lopussa siirappi, fariinisokeri ja 15 grammaa raastettua appelsiinin kuorta. (jos joku meinaa muuten raastaa sitrushedelmien kuoria tai parmesaania muulla kuin Microplanella on mielipuoli). Appelsiinin määrässä koitettiin noudattaa periaatetta, että jos oluesta maistaa mitä maustetta on käytetty sitä on liikaa. Keiton ja sokereiden lisäyksen jälkeen käymisastiaan saatiin 16 litraa 1.115 vahvuista vierrettä. Tehokkuus ei tässä mäskäyksessä ollut mikään päätä huimaava mutta riittävä. Humalat päätettiin melko improvisoidusti katsomalla mitä löytyy ja vähän mitä aikaisemmin oli. Aromithan eivät kamalasti näissä säily joten kaikkia keitettiin 60 minuuttia.

Ilmausta
Näin vahvoissa oluissa on tärkeää pedata hiivalle mahdollisimmat hyvät oltavat joten vierteessä pitää olla paljon happea, jota sinne oli tarkoitus tunkea ilmapumpulla ja ilmauskivellä. Ratkaisevalla hetkellä kumminkin letkut kieltäytyivät yhteistyöstä ja tyydyin hölskyttelmään pönttöä. Startteria oli yhteensä kolme litraa jonka hulautin sekaan sekaan käyminen alkoikin muutan tunnin päästä. Seuraavana päivänä sain letkut yhteystyöhön rautalangalla ja ilmaus saatiin tehtyä, varmuudeksi varmaan lisään vielä myöhemminkin.

Hiivana tässä oli Wyeastin 3787 Trappist High Gravity eli tästähän ei barley wineä tule (joku voisi suomentaa, ohraviini ei oikein kuulosta hyvältä) vaan BJCB määrittelynä ehkä Belgian Dark Strong Ale, paitsi siihenkin liikaa humalaa, belgialainen voisi sanoa quadrupeliksi, eipä sillä niin merkitystä. Nyt sitten laitetaan pönttö piiloon pariksi kuukaudeksi ja pullotetaan ensi vuoden puolella, ja sitten vielä lisää kypsyttelyä. Pääsiäisenä varmaan ensimmäistä maistiaista voi ottaa. Katsotaan sitten.

18.9.2013

Uskomatonta mutta totta

Kuusissakymmenissä oleva mies oli Teksasissa hakeutunut lääkäriin huimauksen vuoksi. Tutkimuksien jälkeen miehen todettiin olevan ns. kännissä. Hän väitti ettei ollut koskenut alkoholiin koko päivänä. Kaappijuopoksi epäilyn jälkeen lääkärit laittoivat kaverin eristykseen ja tutkivat mitä tapahtuu, ruuan syömisen jälkeen miehen veren alkoholipitoisuus alkoi nousta. Tarkemmin asiaa tutkittuaan lääkärit päätyivät diagnoosiin, että tällä oluen panemista harrastavalla miehellä oli vatsassaan niin paljon oluthiivaa, että hänen nautittuaan hiilihydraatteja alkoi vatsassa oleva hiiva muuntaa sitä olueksi. 

Kuulostaa hiukan mätäkuun jutulta mutta lääkärit kirjoittivat artikkelin aiheesta International Journal of Clinical Medicine lehteen. Auto-brewery syndrome, uhka vai mahdollisuus?


Lähde

14.9.2013

Laitteiston virittelyä



Laitepuolella tapahtuu, aikaisemmin on tullut huomattua, että kun tuota tehokkaasti keittelee niin nestettä haihtuu jopa 5 litraa, ja sitten se alkaa tulla keittiön seiniltä alas eikä tee varmasti millekään hyvää kun se tapahtuu usean kerran kuukaudessa. Aikani pohdittuani ja neuvoa kysyen kotiolut foorumilla päädyin ostamaan kattolampun Ikeasta, ruttuputkea (ammattitermi) ja välikappaleen rautakaupasta. Ratkaisu toimi oikein tyydyttävästi, välikappale tasapainottaa putken mukavasti kuvun päälle, olin varautunut aikamoisiin ilmastointiteippibileisiin. Ainoa ongelma on kondensoituneen veden pissiminen kuvun reunoja pitkin, toistaiseksi sitä varten on suojamuovi lattialla. Harkitsen jonkunlaisia rimasta tehtyjä kanavointeja kuvun sisäpintaan, että vesi tipahtelee vain yhdestä kohdasta. Talvipakkasilla voi sitten tulla kummia katseita ja kyselyitä naapureilta kun tulee höyryä putkesta kuin viimeistä päivää. Ehkä tarjoan sitten oluen.

11.9.2013

Vehnäistä

Vehnäolut on tyyli jonka juomista olen vähän joutunut opettelemaan, jotenkin ne kaikki maistuvat ihan hammaslääkäriltä, en tiedä miksi. Joten aika harvoin niitä tulee maisteltua. No nyt kuitenkin piti tehdä vehnäolutta vähän omalla tavalla jos vaikka löytäisi uusia ulottuvuuksia. Tähän nyt tuli humalavaraston johdosta tämmöinen Uusi-Seelanti viba, olematta kuitenkaan mikään humalapommi, tyylin rajoissa mennään. Ensimmäinen kokeilu myös green bullet humalalla. Keväällä maistoin olutta jossa tätä oli ja ominaismaku oli niin mielenkiintoinen, että piti heti saada tästä oma olut. Mielenkiinnolla odotan tätä, ja onneksi odottavan aika ei ole pitkä koska tämän pitäisi olla n. 10 päivässä valmista. 

3 kg vehnämallasta
2 kg pilsmallasta
750g crystalmallasta

first wort 5g silver bullet
first wort 5g nelson sauvin

60 min 5g green bullet
60 min 5g amarillo

30 min 5g green bullet
30 min 5g amarillo

10 min 5g green bullet
10 min 5g amarillo

20 litraa OG: 1.051 IBU: 32
Hiivana Safbrew WB-06

10.9.2013

Barley Wine II

Koska melkein vuosi sitten panemani Rööperin Väkevä barley wine on kypsynyt aika hyvään kuntoon jaksoin vihdoin kaivaa reseptin kätköistäni. Reittaus löytyy Reittausblogista.

7 kg Brewferm Pils 3 EBC
1 kg White Wheat Malt 4.6 EBC
0.5 kg Special-B 350 EBC
1 kg Fariinisokeria
60g Challenger 7.2% 60 min
50g Hallertau Hersbrucker 4.2% 60 min
Wyeast 1388

OG: 1.125 FG: 1.020 IBU: 49 EBC: 49

Ilmasin pumpulla vierrettä vielä 30 minuuttia, muistaakseni hiivalla oli litran startteri.
Hiivaa kului lopulta kaksi pussia, käyminen loppui kokonaan 1.042:ssa niin tilasin uuden ja ilmasin myös uudestaan jonka jälkeen kävi hiljalleen loppuun. Kypsyttelin kolmisen kuukautta käymisastiassa ja pullotin. Muutamien pitkään kypsyttämieni oluiden kanssa on ollut vähän ongelmaa liiasta karbonoinnista mutta onneksi tämän kanssa maltoin mieleni ja käytin vain 72 grammaa spraymallasta 15 litraan olutta.

Seuraavaan isoon olueen teen ainakin 2 litran startterin, ellen jopa sitten osta kahta pakettia hiivaa suoraan, ja ilmaan pitkään. Nyt kun katsoin reseptiä niin hiukan ihmettelin pilssin käyttöä mutta sitä taisi olla ylimääräisenä, kuten nytkin. Pitänee laittaa jotain uutta tulemaan niin pääsee joskus maistamaankin.

9.9.2013

Amerikan meininkiä

Business Weekillä on hyvä artikkeli Boston Beer Companyn perustajasta Sam Kochista joka on tullut ensimmäinen craft beer miljardööri. Yllättävää oli, että Boston Lagerin resepti on 1850-luvulta ja Kochin esi-isältä. Boston Beer ei ole vanhin mutta se on suurin 1.3% markkinaosuudellaan, seuraavana siitä on Yuengling 1.5% joka on vieläkin perheyritys, eikä tee ollenkaan hullumpaa olutta.

Yleltä myös alkoi uusintana oivallinen PBS:n tekemä sarja USA:n kieltolaista, alkuperäiseltä nimeltään ProhibitionAreenasta voi katsella sitäkin, alunperin kolmiosainen sarja on täällä pilkottu viiteen osaan. Sarjassa käydään hyvin läpi kieltolain aiheuttamia ongelmia miksi se ei välttämättä ole paras ratkaisu alkoholin ongelmiin. Vasta kuitenkin heinäkuun alussa viimeinenkin osavaltio, Mississippi taipui sallimaan kotioluen valmistamisen. Vähän vanhempi artikkeli löytyy Economistilta.

6.9.2013

Olutta tuoreilla humalilla


Oli aika kehittää olut aikaisemmin kerättyjen humalien ympärille. Koska humalan aromeista tai vahvuudesta ei juuri ollut tietoa oli ensimmäinen idea tehdä pilsner maltaasta ja blond ale hiivasta kevytrunkoinen olut jossa humalan ominaisuudet tulisivat parhaiten esiin. Tämä kuitenkin alkoi hetken kuluttua kuulostaa tylsältä idealta ja mahdollisesti oluelta joka saattaisi jäädä nurkkiin vanhenemaan, sitäkin käy. Rykäisin sitten kasaan reseptin jossa oli 4.5 kg pale mallasta ja pussinpohjat munichia sekä crystalia, humalana pelkkää maatiaishumalaa, kenties jonkunlainen IPA olisi kysymyksessä. Keittoaika oli 90 minuuttia ja heitin kuumentamis vaiheessa 30 grammaa hiukan kuivattua humalaa sekaan ns. first wort hoppingina, sitten 60 minuutiksi heitin loput kuivatut joita oli n. 50 grammaa. Kun keittoa oli puoli tuntia jäljellä lisäsin aivan tuoreena pakastetut humalat joita oli 160 grammaa. Sekaan heitin myös hiukan valmiiksi turvotettua irish mossia eli karrageenia joka auttaa oluen kirkkaudessa.

Olin jotenkin innoissani tuoreiden humalien kanssa enkä käyttänyt humalapussia kuin ensimmäisten humalien kanssa, tämä päätös kostautui kun avasin hanan joka meni tukkoon välittömästi. Pienen panikoinnin ja pohdinnan jälkeen kaadoin vierteen vanhaan mäskäyskattilaan ja suodatin vierteen takaisin sekä varmuudeksi vielä keitin ylös. Tämän jälkeen jäähdytin vieteen käymisastiaan ja laitoin perään pussillisen US-05 hiivaa, 17 litraa OG:lla 1.060. Varmaan kuukauden kuluttua voinee maistella ja katsoa mitä on tullut, pakastimeen jäi vielä yksi pussi humalaa jos näyttää siltä, että haluan kuivahumaloida, pitääpä maistella ja miettiä. 


1.9.2013

Sadonkorjuuta


Koska ohran kasvattaminen vaatii hiukan enemmän maata kuin omistan, on omavaraisen oluentekijän tyydyttävä humalan kasvattamiseen. Tähän vaikuttaa myös kasvattamisen helppous koska nehän kasvavat itsestään. Tontilla on muutamia juurakoita aivan jotain tuntematonta suomalaista lajiketta jotka kasvavat kohisten joka kevät, rajoittavana tekijänä tuntuu olevan humalasalon pituus.



Vaihtelun vuoksi tilasin toissa vuonna saksasta Eickelmannilta muutamia juurakoita perleä ja spalter selectia. Tulivat ihan hengissä kotiin parissa viikossa. Amerikasta näiden tuominen taitaa olla aikamoisen paperisodan takana. Näide kasvatus ei ole mennyt ihan niin hyvin kuin toivoin, kahdessa vuodessa on näkynyt yhdestä Perlestä 30 senttiä vartta mutta siihen on jäänyt. Humalien kasvattaminen korkeammalla kuin 48 leveysastetta on haastavaa eikä sitä voi juuri tehdä teollisessa mittakaavassa. Luulen että juuret voi kaivaa ylös ja kokeilla sijoittaa johonkin kenties parempaan kohtaan.

yhdestä kasvin sato


Viime vuonna sain kerättyä maatiaisista muutamia kourallisia pieniä käpyjä jotka kyllä käytin silloin tekemääni barley wineen. Niitä oli niin vähän, että en usko makuun paljoa vaikuttaneen. Tänä vuonna kävyt olivat vähän kookkaampia ja taisin saada kerättyä ne tarpeeksi ajoissa, olivat vain vähän kellertäviä. Aika puuduttavaa hommaa se on mutta sain yhdestä kasvista aika hyvän sadon, kuten kuvasta näkyy. Muutamat pussilliset pakastin suoraan ja osia vähän kuivattelin lehden päällä ja laitoin sitten pakastimeen. Tarkoituksena olisi käyttää nämä aika nopeasti niin ei tarvitse ihan niin tarkka olla, eikä niitä montaa sataa grammaa ollut, kosteita oli 160 g ja kuivattuja sitten 75 g. Jännityksellä odotamme mitä näistä tulee.

Ainiin, kävin vieraissa kirjoittelemassa Koffin ja Brooklyn Breweryn yhteistyöstä, jutun voi lukea Reittausblogista.

21.8.2013

Panimokuulumisia

Kesä onkin kutakuinkin loppu, ja kirjoittelusta tulikin otettua vähän pidempi tauko kuin piti. Harrastuksistakin tarvitsee lomaa. Panohommia on kuitenkin harrastettu ja uutta laitteisteistoa on ajettu sisään. Kerrostalokeittiön rajat alkoivat tulla vastaan ja laitteiston kasaaminen panopäivää varten alkoi jo kestää turhan pitkään joten päädyin hankkimaan näppärän Braumeister kotipanimolaitteen. Vähän kuin leipäkone mutta ulos tulee olutta, tai no vierrettä. Vanha laitteisto oli jo sen verran tuttu ja tulokset olivat jo mukavan tasaisia joten nyt onkin ollut hauska ihmetellä taas laitteiston ominaisuuksia. Myöhemmin kirjoittelen tästä aiheesta varmasti lisää.


Kesällä valmistetut ovat olleet NZ lager, black IPA sekä belgialainen saison, ihan hyviä oluita olleet mutta vielä vähän harjoittelua tarvitaan. Matkalta tuli vielä ostettua kegeraattorin (jääkaappi jossa oluthanat) osia joten senkin rakentelu alkaa olla loppusuoralla, tästä varmasti lisää myös.


Jännittäviä tilanteitakin on ollut aikaisemmin valmistettu Berliner Weissekin tuli maistettua, ja koettua. Ensimmäisen kerran onnistuin tekemään kuuluisia pullopommeja. Jossain epähuomiossa karbonoin 16 litraa olutta 170 grammalla sokeria joka näin jälkiviisaana on aivan liikaa. Onneksi olin pakannut pullot pahvilaatikkoon jossa oli pohjalla paperisilppua, yhteensä 5 pulloa oli pamahtanut loman aikana. Maku oli oikein hyvän hapan mutta sitä häiritsi hillittömän karbonoinnin pohjalta liikuttanut hiiva. Loput ovat kypsymässä turvallisesti kunnes keksin jonkun ratkaisun tähän.


Ponnisteleva Perle
Humalat ovat myös kasvaneet ja ei-kasvaneet, toissa vuonna saksasta tilattu Perle humala ei vieläkään osannut oikein tehdä käpyjä, saati sitten kasvaa yli 20 senttiseksi. Kotimaiset tuntemattomat lajikkeet kyllä puskevat ylös niin pitkään kuin vain keppiä riittää ja satokin näyttää hyvältä. Tällä viikolla pitäisi korjata talteen. 
3 x Kotimainen mikälie

Jännittävä vuosi tulossa koska THL ja STM osoittavat niin jäätävää välinpitämättömyyttä suomalaista olutkulttuuria kohtaan, että koen kansalaisvelvollisuudeksi tehdä niin paljon hyvää olutta kuin mahdollista. Ehkä käyn jopa olutrallilla Tallinnassa ostamassa jotain oluita mitä Alko ei tänne suostu tuomaan, STM tuntuu tukevan tätä toimintaa. Jos haluaa lisää ideoita oluen myynnin laskemiseen niin voin kertoa, kielletään tärkkelyksen käyttö oluen valmistuksessa, tästä voittavat kaikki. Oluen hinta nousee STM:n haluamalla tavalla ja kaikki saavat parempaa olutta. Tätähän voisi kiroilla pidemmänkin aikaa mutta pitää mennä viimeistelemään tänään pantu hasselpähkinäportteri, josta lisää myöhemmin.

12.6.2013

Ratkaisu huonoon olueen!


OnTap Beer on sen ratkaissut, kätevästi mukana kulkeva makupuserrin jolla voi maustaa bulkki oluensa joko American Aleksi tai Pale Aleksi! Muutamalla pisaralla pitäisi tulla hyvää juotavaa mistä vaan poronhiestä. Innolla odotan tuotekehitystä suomessa, saako kenties sahtia, lonkeroa tai siideriä?

7.6.2013

Allagash Sausage Bash

Olutmatkailija päätyi tällä kertaa Philadelphiassa sijaitsevaan Time ravintolaan. Liittyen Philadelphia Beer Week (tästähän on tulossa lisää juttua) tapahtumaan täällä järjestettiin Sausage Bash, jossa ravintolassa valmistettuja tuoremakkaroita paritettiin Allagash panimon tuotteisiin. Allagash on toiminut Mainessa 90-luvun puolivälistä tuottaen belgialaisia oluita amerikan markkinoille. 

Kävimme pöytään. Ravintolassa oli salin puoli ja pubin puoli ja kun reipas henkilökunta kertoi, että salissa alkaa kohta jazz istahdimme nopeasti pubin puoleen. Tarjoilija toimitti listan josta sai valikoida makkara annoksen ($8) ja siihen suositellun panimotuotteen ($6), vaihtoehtona oli myös party plate ($35) jossa on kaikkia makkaroita. Jälleen valinta oli helppo. 

Charred jalapeno cheddar wurst - salsa verde, quinoa, pickled garlic
Allagash White

Venison & golden raisin sausage - brandy, local chard, pickled grapes, sour cherry
Allagash Odyssey

Chicken, escargot and pernod - purple potato puree, chicken skin, tarragon
Allagash Grand Cru

Boudin noir - heirloom lettuces, quail eff, jersey asparagus, petite vinaigrette
Allagash / Iron Hill Petite Fortunella

Boudin blanc - creole mustard, cheddar grits, spiced pork rinds
Allagash Interlude

Myötäpäivään ylhäältä, charred jalapeno, venison,
chicken, boudin noir, boudin blanc

Tarjolla ei ollut maistelutarjotinta oluista, oletin että joku laki kieltää (ks. aikaisempi artikkeli). Aloitimme tarjoilijan suosituksesta yhteistyönä Iron Hill panimon kanssa tehdystä Petite Fortunellasta. Melkoisen vaalea oli ja kevyesti prosentteja 4.3% raikas ja hyvin kuplia, hiven pippuria. Kumqvatista puhuvat mutta itse en saanut ihan sitä kanavaa viritettyä. Oli ihan mukava blondi belgi  kesäjuoma. Pariksi tälle oli laitettu mustamakkara jossa oli aika reippaasti yrttiä ja pippurisuutta, ei huono mutta en välttämättä löytänyt suuria synergioita.

Seuraavaksi itse otin Allagash Odysseyn ja vaimo Interluden, näin saimme seuraavillekin makkaroille parinsa. Odyssey oli tumma vehnäolut belgialaisittain, 10.4%. Runko oli yllättävänkin kevyt, mutta belgialaisesti oletettavissa. Tarjoilulämpö taisi nyt olla ainakin vähän väärä kun tuntui olevan sama edellisen kanssa. Oli oikein mukava mutta juuri mitään suuria muistoja tästä ei syntynyt. Ruoka parina tällä oli peura ja rusinamakkara jonka koostumus ja maku olivan melkoisen lähellä maksaa, tässä paritus oli kyllä oikein sopiva, kovat prosentit saivat makkaran rasvat ja maut irtoamaan oikein hyvin.

Sain Interludestakin maistiaiset ja se olikin miellyttävän hapan ja viinimäinen, syykin löytyi myöhemmin kuin tarjoilija kertoi, että kypsytys oli tapahtunut viinitynnyreissä, ja epäiltyä brettamycenestäkin oli käytetty. Tätä olisi mielellään maistanut enemmänkin ja tämä oli vaimonkin suosikki. Paritus oli boudin black makkaran kanssa joka oli aika mausteinen ja mukana oli myös uppopaistettua siannahkaa (ei henk. koht. suosikki), olut vei aika paljon huomiota joten ei hirveästi jaksanut paneutua tähän paritukseen.

Tässä vaiheessa kysyin, että mikäs tämä Allagash White on ja tarjoilija kertoi, että sitä saa ihan mistä vaan baarista ja pullossakin niin hän ei sitä koita edes myydä meille joten otin viimekseksi jääneen Gran Crun joka sitten nautittiin kana, etana ja pernod makkaran seuraksi. Belgiaa oli taas tarjolla esterisen strong alen muodossa, aivan ei paritus taas ollut selkeä, makkara oli hyvää ja olutkin oli.

Makkarat oli tehty todella huolella ja esillepanoon oli paneuduttu, tarjoilija sanoi, että ne oli jouduttu tiputtamaan normaalilta listalta liian työmäärän vuoksi, ymmärrän. Mukava on saada suosittelut valmiina ja hyvä henkilökunta kertomaan tuotteista, itse panimon tyypitkin taisivat olla jazz puolella vastailemassa mahdollisiin kysymyksiin, mutta tällä kertaa niitä ei ollut. Suurkaupungin keskustassa käveleminen 35 asteen lämmössä ja kosteudessa, sieltä siirtyminen 20 asteiseen ilmastointiin ei suunnattomasti auta maistelussa, luulen että jäi jotain löytymättä. Ruoka oli hyvää ja oluthan sopii makkaran kanssa aina jotenkin, näissä vaan joissain jäi vähän ajatus löytämättä. Oli kuitenkin mielenkiintoinen raapaisu tähän panimoon ja jos suomessa törmään tuotteisiin varmasti tutustun paremmin.

5.6.2013

Töölön Panimon alkulaukaus


Töölön Panimon ensimmäinen tuotanto, Töölön Kalpea Neitsyt, sai kokea päivänvalonsa tammikuussa 2013. Juttu aiheesta on sittemmin saanut kypsyä odotellen Töölön Ekstra Kalpean Neitsyen panosessioita ja näin lisää kokemusta aiheesta.

Johdantona sen verran että Rööperin Panimon eli kotoisammin Kallen keittiön innoittamana aloitin oman urani oluenpanijana siitä helpoimmasta päästä eli uuteoluesta itse humailoimalla. Reseptinä oli kovin yksinkertainen Cascade-humaloitu pale ale.


 
Varsinaiseen oluentekoon päästiin keittämällä 5 litraa vettä ja kiehumisen alettua sekoitettiin spray mallas kattilaan.
Mallasuute laitettiin lämpimään veteen hautumaan jotta se olisi hieman juoksevampaa myöhemmin lisättäessä.

 




40min kohdalla lisättiin mallasuute joka muistuttaa kovinkin paljon siirappia koostumukseltaan.Ohessa myöskin laitettiin sekaan alkuun Cascadea pelletteinä 60min 30g (katkerohumalat), väliin 30min 20g (flavorihumalat) ja loppuun vielä 10min 10g (aromihumalat).

Keittovaihe meni hyvin yksinkertaisesti, taisi siinä pientä keitoksen hämmennystä tapahtua välissä varuilta. Jonkinlainen herätys/munakello on muuten hyvä olla vieressä viritettynä että muistaa lisäillä humalaa oikeissa vaiheissa. Suositeltavaa on myös mittailla talousvaa'alla valmiiksi eri vaiheiden humalat ja laittaa viereen vaikka post-it lapulla minkä minuutin humalista on kyse niin ei mene liiaksi säädöksi jos iskee kiire. Jos siis kyse ei ole jostakin kovin kevyesti humaloidusta oluesta johon menee vain kerran 60min katkerot ja sillä siisti. Keiton jälkeen jäljellä oli noin 5 litraa käymiskelpoista vierrettä.

Tämän jälkeen suoritettiin kovinkin kotikutoinen jäähdytys jossa kattilan päälle laitettiin kansi ja kattila kastettiin kylmään veteen ja annettiin olla siinä kahvojen nojassa, samalla mittaillen vähän viilennysveden lämpöä. Jonkin ajan kuluttua vaihdettiin kattila toiseen muoviastiaan jossa oli kylmää vettä ja sama uudestaan. Tätä jatkui kunnes vierre oli saatu riittävän alhaiseen, tässä tapauksessa noin 30C lämpötilaan.




Vierre kaadettiin käymisastiaan, lisättiin viilentämään / jatkamaan edellispäivänä toiseen Plastexin käymisastiaan keitettyä desinfioitua vettä 7 litraa jolla saatiin kokoon 12 litran satsi. Tässä vielä meni tovi odotellessa että litku viileni 24C lämpötilaan jotta hiivalle olisi sopivat edellytykset käydä hyvin. Odotellessa ja olutta paniessa toki kului muutama säätöolut kuten asiaan kuuluu.
Vierteen ominaispaino mitattiin, tulos oli 1.054 lämpökorjattuna ja raati oli tähän tulokseen sangen tyytyväinen, lähes reseptin mukaisiin arvoihin oli päästy.
Hiivaksi sekaan heitettiin takuuvarma Safeale American US-05 kuivahiiva ilman mitään sen kummempia herättelyitä. Vierre lähtikin käymään jo vartissa ja sai allekirjoittaneen melkoiseen virneeseen.
Oluen panoon meni aikaa noin neljä tuntia kaikkine valmisteluineen ja välineiden kuten käymispönttöjen muokkaukseen.



Alkujännityksestä päästyä koko ruljanssi oli erittäin helppoa kunhan vain sopivat välineet olivat lähellä ja osa näistä etukäteen pestynä. Desinfiointiin käytettiin Star Sania suihkepullosta reilusti ja kädessä oli kertakäyttöhanskat aina kun oli mahdollista että voisi kosketella keiton jälkeen välineitä/vierrettä ilman suuria pöpöriskejä oluen suuntaan.

Loppuun vielä itse resepti lyhykäisyydessään:

Batchsize: 13l, Boiltime 60min
0.5kg Light dry extract (12EBC) 60min
1.5kg Pale liquid extract (15EBC) 20min
Cascade 30g 60min
Cascade 20g 30min
Cascade 10g 10min
Hiivaksi Safale American US-05 kuivahiivaa.
BeerSmithin arviot: OG: 1.049  IBU: 41 EBC: 12.4  AVB: 4.9

Huomattavaa että muistiinpanot ja reseptin batchin koko eivät aivan täsmää muttei se onneksi makua ainakaan haitannut, hakusessa oli sessio pale ale ja siihen päädyttiin.
Blogin oikeassa laidassa olevat käymässä/pullossa listan TP-merkinnällä olevat oluet ovat siis Jonin käsialaa.

Jatkoa artikkeliin luvassa uuteoluen valmistukseen tarvittavista perusvälineistä ja siihen päälle mukavista lisätarvikkeista jotka tekevät prosessista helpompaa ja oluestakin kenties vähän parempaa. Pyörin siis myös Kallen apukäsinä täällä bloginkin puolella.




30.5.2013

Yhdysvallat ja anniskelu

Elokuvista saa usein käsityksen, että Yhdysvalloissa autoa saa ajaa 16 vuotiaana, äänestää 18 vuotiaana ja 21 vuotiaana juoda alkoholia, ja alkoholia saa lähes mistä vaan kioskista. Totuus kumminkin on monimutkaisempi, vapaudenkin maassa on katsottu tarpeelliseksi rajoittaa anniskelua mitä erikoisimmilla tavoilla.

Kieltolain jälkeisessä hulinassa katsottiin USA:ssa tarpeelliseksi rajoittaa asioita säätämällä ns. three-tier system lait. Laissa erotetaan tuottaja, jakelija ja jälleenmyyjä. Eli tuottaja ei saa myydä suoraan baarille tai kuluttajalle vaan välissä pitää olla jakelija.
Ennen kieltolakija lähes kaikki baarit olivat panimoiden ohjailtavissa koska he antoivat lainoja aloitteleville baareille ja toimittivat juomat sillä ehdolla, että muiden juomia ei baarissa ole. Tämähän on luonnollisesti vähän tehotonta, mutta toki sillä on työllistävä vaikutus ja verotuskin hoituu näpsäkämmin kun ei ihan joka petteri kuljettele alkoholia ympäriinsä. No Texasissa on kuitenkin laki jolla tästä voi poiketa jos anniskelutiloissa on merinisäkäs. Tämä saattanee johtua siitä, että kaikkien lempipanimo Anhauser-Busch omisti Sea Worldit jonkun aikaa ja kierroksen jälkeen olikin sitten ilmaista oluen (sic) maistelua. Texasissa myös vielä hiljattain erotettiin kätevästi alet ja lagerit siten, että 0.5% - 4% olivat lagereita ja yli 4% sitten aleja.

1984 Yhdysvaltain kongressi vahvisti lain jolla osavaltiot velvoitettiin noudattamaan 21 vuoden ikärajaa alkoholijuomien ostamisessa sekä julkisesta hallussapidossa. Jos tätä lakia ei noudattanut menetti 10% maantiemäärärahoistaan. Viimeiset osavaltiot Etelä-Dakota ja Wyoming alkoivat noudattaa lakia 1988. Alabama, Idaho, Indiana, Kansas, Pohjois-Carolina, Pennsylvania ja Vermont laajensivat lain koskemaan myös alkoholin nauttimista, joissain osavaltioissa kotona saa tarjoilla alaikäiselle alkoholia, toisissa ei.  Tietysti sitten jokut piirikunnat ovat kokonaan kuivia, eli alkoholia ei myydä missään, edes ravintoloissa. 

Osassa osavaltioita on paikallinen alko pohjoismaiden tapaan, eli valtionmonopoli alkoholin myynnissä. Pennsylvaniassa osavaltio omistaa ketjun jolta voi ostaa alkoholia samaan hintaan kaikkialla, ellei sitten piirikunnan veroissa satu olemaan poikkeusta. Jakelijoilta voi osaa olutta mutta pienin ostettava määrä on kori. Jos haluaa irtopulloja niitä voi ostaa deleistä jotka saavat myydä niitä koska myös myyvät ruokaa ja heillä on ulosmyyntilisenssi. Alle 21 vuotiaat voivat vanhemman tai huoltajan seurassa mennä alkoholia myyvään liikkeeseen, mutta alkoholittoman oluen ostamiseen tai nauttimiseen pitää olla täyttänyt 21, tai voi joutua pidätetyksi. 18 vuoden ikä riittää alkoholin myymiseen kyllä. Myös voi saada syytteen jos alaikäisenä oleskelee alkoholin läheisyydessä, ehkä siinä päätellään, että sen olisi kumminkin juonut.




Myös kakkosolut tunnetaan Yhdysvalloissa, joissain osavaltioissa (ColoradoKansasMinnesotaOklahoma ja Utah) saa myydä ruokakaupoissa ns. low point beeriä jonka alkoholipitoisuus on 3.2% ABW eli painoa kohden joka on siis kotoisammin 4% (ABV) tilaavuuteen. Osassa osavaltioita oli myös sallittua yli 18 vuotiaiden mutta alle 21 vuotiaiden juoda näitä oluita, joita myös kutsutaan three-two oluiksi.

New Jerseyssä alkoholin myyntiä rajataan myyntiluvilla joita on tietty määrä per piirikunnan asukasluku. Eli myyntiluvat ovat kohtuu haluttua tavaraa, koska et voi avata alkoholiliikettä ellei joku lopeta, tai väkiluku kasva, jolloin lupa huutokaupataan. Vuonna 2006 Philadelphian äveriäässä lähiössä lupa myytiin 1.5 miljoonalla dollarilla. Ruokakauppojen välittömässä läheisyydessä harvoin on tämmöistä alkoholimyymälää vaan ne löytyvät kauempaa. Olutta saa yleensä vaan sikspäkeissä, joissain hyvinvarustelluissa kaupossa on tee-oma-sikspäkkisi hylly josta voi valita itselleen sekalaisen sikspäkin. Näitten hyllyjen ongelma on löytää seasta edes kohtuu tuoretta olutta, jos menekki ei ole kova, ne jäävät hyllyyn seisomaan vuodeksi helposti. Samuel Adamssit ja muut vähän isommat löytyvät sikspäkeissä, ja usein myös 12 pullon variety packejä löytyy, melko sopuisaan hintaan ($20) verrattuna Suomeen. Ilmeisesti tämä on vain käytäntö, mikään laki ei kiellä myymästä niitä erikseen mutta sitä ei vaan tehdä, kaikkialla saa kuitenkin 40 unssin malt liquoreita irtokappaleina.

Näitä hulluuksia vasten katsoessa Suomen lainsäädäntö vaikuttaa melko selväpäiseltä ja ymmärrettävältä, ja melkein jopa nykyaikaiselta (paitsi tietenkin 4.7% raja jossa ei ole mitään järkeä). Jossain osavaltiossa on vielä voimassa säännös, että alkoholia pitää tarjoilla ruuan kanssa ennen keskipäivää. Yhdysvalloissakin tapahtuu muutoksia, kesäkuun alussa on tulossa voimaan laki joka tekee kotioluen panemisesta laillista Missisippissa, vielä Alabamassa se on laitonta mutta ilmeisesti siihenkin on tulossa muutos. Ehkä Suomessakin päästäisi joskus siihen, että eri oluiden saatavuus ei olisi Alkosta ja heidän sopimuksistaan kiinni, tämä Vihreiden ehdottama ravintoloiden ulosmyynti oli askel oikeaan suuntaan. Mutta taitaa mennä vielä pitkään, koska virkamiesten ja poliitikkojen mielestä oluita on vieläkin kahta tyyppiä, sitä kolmosta ja nelosta.




26.5.2013

Samuel Adams Latitude 48 IPA

Huonoissakin olutkaupoissa amerikassa on melko varmasti jotain Samuel Adams tuotetta Boston Breweryn ollessa pienistä panimoista suurin. Nyt sattui löytymään  tämän vuoden uusittua versiota Hopology Latitude 48:sta jonka nimi tulee siitä, että käytetyt humalat ovat ympäri maailmaa 48 leveyspiirin seutuvilta, Saksasta, Englannista ja USAsta. Tämä on myös ensimmäinen kaupallinen olut jossa käytetään Simcoesta jalostettua Mosaic humalaa. Muina humalina Hallertau Mittenfrueh, East Kent, Ahtanum, ja Zeus. Mielenkiintoisena yksityiskohtana tästä oluesta saa myös Deconstructed pakettia jossa 2 pulloa tavallista ja 2 pulloa single hopattuna jokaisella eri humalalla.

Melko tuhti vaahto tulee kaataessa, joka ei kuitenkaan pysy ikuisuutta. Sitruksinen, mäntyinen, greippiä jälkimaussa, hipaus tropiikkiakin. Tästä(kin) voi käyttää sanaa rapsakka. Mallas on humalan takana melko piilossa mikä näihin amerikan tuotteisiin sopiikin, mutta kuitenkin hyvä suutuntuma eikä liian kuiva. Perusasiat kunnossa ja hyvä aromikas humala. Olisi melko täydellinen kaveri ribsien kanssa.

Tarkoituksena oli maistella samalla myös Brooklyn Brewery East India Pale Ale mutta maistellessa alkoi ihmetyttää sen kevyt humalointi ja hiukan ohut maku. Olin jo kaupassa katsonut pullon kaulasta päivämäärää joka oli March 2013, pienen ja nopean harkinnan jälkeen päättelin sen olevan pullotuspäivä. Tieto päivämäärän tarkoituksesta luki kyllä pullossa mutta siihen ei silmä kiireessä eksynyt. Ihan juotavaa oli mutta en ala sen enempiä arvostelemaan.

Googlaillessani kuitenkin löytyi saitti josta voi tarkastaa jos tulee epäselvempiä tapauksia https://sites.google.com/site/freshbeeronly/ . Latitudeen oli lovetettu etikettiin 2013 elokuu eli se oli tuoretta tavaraa. Näin tällä kertaa, kokemusta rikkaanpana, tai no kahta.


25.5.2013

Dogfish Head

Päiväretken kohteena oli Delawaren osavaltio ja kuuluisa Dogfish Head panimo. Dogfish on kuuluisa kokeellisista oluistaan ja perustaja Sam Calagionesta joka tuntuu tunkevan itsensä aika moneen asiaan, mm. usean kirjan esipuheeseen. Heillä oli myös oma tv-sarja Brew Masters (löytyy näemmä youtubesta) jossa seurattiin heidän extreme oluiden suunnittelua ja toteutusta. Huhut kertovat, että toista kautta ei tehty koska isot panimot olivat vetämässä mainoksiaan pois tilaajana olevalta Discovery Channelilta, mene ja tiedä.

Panimo sijaitsee melko kaukana Delawaressa, muutaman tunnin ajon päässä lähimmästä isosta kaupungista joka on Philadelphia. Seutu on hyvin rauhallisen oloista maaseutua jossa on maissipeltoja ja persikkatarhoja.


Panimolla on aika iso laajennus käynnissä joten ei ollut ihan selkeää mistä sisään mennään mutta löytyi viimein. Suosittelevat varaamaan webin kautta ajan etukäteen, olimme jonkun 20 minuuttia myöhässä ajastamme mutta se ei haitannut ja saimme paikat seuraavalla kierrokselle eikä vanhoista lipuista kyselty, mukavan epämuodollista. Opas antoi samalla käteen neljä pahvista haita joilla saa maistiaisia. Lakimuutos joka mahdollistaa maistiaisten antamisen ei ole kovin montaa vuotta vanha ja se määrittää neljän (3 oz = ~0.9 dl) maistiaisen rajan jota näillä hailla sitten valvotaan.
Kiireisellä maistelijalla jo toinen
menossa, mukissa 60 minute IPA.
  

Mallasmylly kokoa XL
Automatka oli aika raskas ja ulkona oli kuuma joten ennen kierroksen alkua oli hyvä maistaa muutama akuuteimpaan janoon. Ensimmäisenä listalla oli Midas Touch, ensimmäinen Dogfishin muinaisten oluiden kokeiluista. Löytyi kevyttä hunajaa ja mukavan raikas, rehellisyyden nimissä täytyy sanoa, että amerikkalainen maistiais koko ei ole ihan tarpeeksi kokonaiskuvan saamiseen. Toisena maistoin jo etukäteen odottamaani 60 minute IPAa, tämänhän erikoisuus on 60 minuuttia kestävä jatkuva humalointi. Ja tuntui toimivan, missään oluessa en ole niin vahvaa humalan aromia maistanutkaan. Aivan kuin olisi itse keitellyt humalia vierteeseen. Sitruksinen ja raikas itä-rannikon tyyliin. Kierros oli alkamassa ja vielä ehti yhden ottaa käteen ja listalta valikoitui Palo Santo Marron, tuhti (12%) palo santo puutynnyri kypsytetty brown ale. Maku oli paahteinen ja alkoholi maistui vahvasti, runko kuitenkin yllättävän kevyt. Kaikkien oluiden tarjoilulämpö oli sama eli vähän liian kylmä paikalliseen tyyliin, varsinkin tämän oluen kohdalla maku alkoi lämmetessä muuttumaan vähän huonompaan suuntaan ja paahteisuus nousi vähän turhan kitkeräksi.


Hiivan käsittelyä
Show lähtikin sitten käyntiin ja ensin ihmeteltiin esittelyssä oleva Dogfishin ensimmäinen 10 gallonan laitteisto ja sitten hop-a-lot joka oli toinen versio Calagionen kehittämästä jatkuvahumalointi laitteesta, tämä oli siirretty pois tuotantokäytöstä sen kerran tiputtua vierrepataan. Käytiin myös läpi lukuja ja tällä hetkellä Dogfish nopeimmin kasvava pienpanimo USA:ssa, tämän hetken vuosituotanto on jotain 10 miljoonan paikkeilla mikä ei ole ihan huonosti kun Suomen kulutus on jotain 90 miljoonaa litraa. Laajennoksen jälkeen tuotanto kaksinkertaistuu.
Sarkastinen opas totesi
ottaessaan vesilasinsa,
että juo Budweiseria
koska eivät saa juoda
olutta työaikana.

Panimo näytti aivan panimolta, aika isolta sellaiselta, opas kävi läpi keskeiset vaiheet, yhden erän mäskääminen, keitto ja hiivaaminen tapahtuu joka kolmas tunti, ympäri vuorokauden. Mielenkiintoinen oli vasta valmistunut 2 miljoonan taalan hiivankäsittelyhuone johon hiiva tuodaan käymisen jälkeen, happopestään ja kierrätetään. Käytössä on joku seitsemän omaa hiivaa. Pullotusta ja kegitystäkin katseltiin. Varastossa oli myös vaikuttavat määrät heidän omia vuosikertojaan.




Kierroksen jälkeen olikin aika käyttää viimeinen haikala ja maistoon tuli Black&Blue, jossa on käytetty mustia vadelmia sekä pensasmustikoita. Suomalainen mustikka on muuten englanniksi sitten bilberry eikä blueberry. Mitenkään erityistä muistijälkeä ei huikka jättänyt. Oli jo vähän kiire shoppailemaan vieressä olevaan Dogfish kauppaan. Oluet olivat $9.25 sikspäkki, vahvempia sai vaan foorpäkin sillä hinnalla. Erikoisuuksia oli sitten isoimmissa pulloissa kuten mukaan tullutta Sah Teata ja Noble Rotia. Sitten oli t-paitaa, hupparia, työpaitaa, lippistä, pyöräilypaitaa ja kaikenlaista muuta. Kuulemma seudulla oleva kotiolutkauppa myi myös Dogfishin omia olut kittejä joiden tarkastamiseen ei tällä kertaa ollut aikaa.

Kierros oli oikein leppoisa, panimolla tehtiin kovasti rakentamista ja meteli oli aikamoinen ei oikein hirveän tarkkoja kysymyksiä päässyt esittämään. Kierros oli aivan ilmainen ja maistiaiset kuuluvat hintaa ja neljä haita saa vaikka vaan tulee paikalle, kierrokselle ei tarvitse edes osallistua. Syksyllä kun laajennos tulee valmiiksi kierros hiukan laajenee, myös maisteluhuoneeseen oltiin asentamassa kahtakymmentä uutta hanaa, saavatkohan kenties anniskeluoikeudet jopa.

Dogfishin pubi sijaitsee puolen tunnin ajon päässä Reheboth Beachillä jonne sitten lähdettiin lounastamaan ja maistamaan hiukan isommissa erissä. Dogfish antaa käytetyn mäskin lähialueen farmeille josta saavat sitten vaihdossa naudanlihaa baarin burgereihin, kelpo vaihtokauppa. Baarin tiloissa toimii myös tislaamo johon ovat hiljattain saaneet luvat. Saatavilla rommia, votkaa ja kurkku giniä, mielenkiintoista. Ruokaa odotellessa sitten satuin törmäämään ulkopuolella itse omistaja Sam Calagioneen, vähän bissenörtti hermostui mutta uskaltauduin juttusille kumminkin. Oli kuulemma juuri tullut Tukholmasta. Kerroin ostaneeni pari pulloa Sah Teata ja kyseli miten sahdilla menee suomen pienpanimokulttuurissa, ja en ollut vielä maistanut heidän versiotaan niin tarjosi pienen tuopin siltä seisomalta. Ei todellakaan perinteistä sahtia ollut mutta oikein hyvä suoritus, käyttävät weizen hiivaa, neilikkaa ja mausteisuutta oli. Tarjoilulämpötila oli taas kovin kylmä.

Ihan ku olis rokkitähden tavannut
Pubin ruoka oli hyvää, olutta olisi ollut maistettavaksi vaikka millä mitoilla, ruokajuomaksi otin tuopin Aprihopia joka oli hyvä pale ale, ilmoitettua aprikoosia en aivan löytänyt. Jälkiruoaksi otin Burton Batonin, Brewdog kaupassa tämä oli loppu joten oletin sen olevan hyvää enkä joutunut pettymään. Itse pidän että vahvoissa ipoissa löytyy vähän enemmän runkoa ja tästä sitä löytyi, kuten myös melko ylilyövä sitrushumalointi. 50/50 strong alesta ja 90 minute IPAsta sekoitettu, ja vielä tammitynnyrissä kypsytys toivat oivallisia makuja. Monta olutta jäi vielä hanoihin mutta sitten pitikin jo lähteä.

Dogfish on ollut kirittämässä muita toimijoita häkellyttävällä kasvullaan ja kekseliäisyydellään. Toisaalta ovat myös osallistuneet humalavarusteluun minuutti  ipoillaan, vaikka miten hyvää se humala onkaan niin tulee muutakin. Myös lähes kaikki Dogfishin oluet ovat helposti yli 8%, heidän sessio-oluensa on sitten  60 min IPA kuudella prosentillaan. Kovasti paikallisuuteen ja luonnollisuuteen panostavana panimona ihmettelin myös saksalaisia vehnämallas säkkejä ja riisiglukoosi sankoja, toivottavasti koe-eriin. Yhtäkaikki hyvä ja rohkea panimo, toivottavasti Suomeenkin eksyisi enemmän heidän tuotteitaan.  




16.5.2013

The Tun

Olutmatkailija joutui kaupunkiin joka on kyllä kuuluista alkoholista mutta ei juuri oluesta, matka vei siis Atlantic Cityyn. Kaupunki on aikoinaan yskäisty suon ja Atlantin väliin, rantaa riittää mutta ainakaan tällä hetkellä uiminen ei ole sallittua. Kieltolain aikana viinaa liikkui aika hyvin ja poliitikot käärivät rahat taskuihinsa. Tämähän on dramatisoitu oivalliseen Boardwalk Empire sarjaan. 70-luvun puolessa välissä sitten keksittiin, että sallimalla uhkapelaus kaupunki saataisiin täyteen turisteja ja 80-luvun loppuun mennessä kaupunki olikin sitten USA:n suosituimpia ellei suosituin turistikohde. Siitä sitten on menty hitaasti alamäkeä, tällä hetkellä taitaa melkein kaikki 12 kasinosta olla myynnissä, tai velkajärjestelyssä.


No tämän pohjalta ei juuri voi olettaa kaupungissa olevan juuri minkäänlaista olutkulttuuria, eikä yllätyksellisesti olekaan. Googlauksen tuloksena kuitenkin oli tieto kaupungissa olevasta The Tun Tavern panimoravintolasta. Ravintolan nimellä on jonkunlainen historia mutta sillä ei juuri ole tekemistä nykyisen ilmentymänsä kanssa. The Tun sijaitsee paikallisen Sheratonin kyljessä joka on samalla aika rohkeaa hotellilta mutta ei erityisesti olutnörttiä lämmitä. Ympärillä on Tanger Outlet Mall jossa shoppailun päälle mentiin tarkastamaan paikalliset oluet.

Janoinen maistelija joi ensimmäisen
 ja muisti kameran vasta sitten.
Tarjolla oli 5 oluen maistelulauta hintaan $6.5 joka oli melko luonnollinen tapa aloittaa. Annokset olivat kooltaan vain 3 unssia mikä on jotain vähän vaille desin, hiukan liian pieniä mutta sai siinä idean selville. Mukavana yllätyksenä tabletissa kerrottiin oluiden oikeat speksit, painot brixeissä.

Ensimmäisenä oli Tun Light joka oli golden ale, amerikkalaiseen malliin hyvin kevyeksi jätetty ja vähän humaloitu. Jos ei olisi tiennyt olisi voinut kuvitella juovansa vähän parempaa Budia, varmasti hyvää helteellä. OG: 9.8, FG: 1.1, IBU: 8, ABV 4.6%


Sitten oli Irish Red, määritelty crimson aleksi. Melko hyvä esitys, mallasta ja toffeeta ja ihan mukavan hedelmäinen humalointi. Tämä vähän loppui kesken, olisi varmasti irronnut enemmänkin. OG: 12.2 FG: 1.4 IBU: 15, ABV 5.2%


Devil Dog Pale olikin sitten vähän kaikkea muuta kuin pale alea, maku oli erittäin hedelmäinen, saman maun olen saanut omiin oluisiin käyttämällä vähän liian lämpimässä. Myös oli aika makeaa ja humalan aromiakin oli aika vaikea löytää. Kokonaisen tuopin olisin saattanut lähettää takaisin. OG: 10.90, FG: 1.4, IBU: 25 ABV 5%


All American Ipa maistuikin sitten ihan eri tavalla. Mukava hedelmäisen ja hiukan puun makuinen humalointi. Ei yhtään hassumpaa, mutta kuitenkin aika keskisarjaa. Tarjoilija sanoi, että ihmiset pitävät siitä yleensä vähiten, voi olla vähän liikaa humalaa Budiin tottuneille. OG: 16.8, FG 4.6, IBU: 55, ABV 6.4%

Burgerikuvat on aina kivoja

Viimeisenä Leather-Neck Stout joka oli aika koulukirja esimerkki kevyestä perus stoutista, en aivan menisi luonnehtimaan tätä robust stoutiksi kuten he. Kiva kesäpäivän stoutti (sic). OG: 12.8, FG: 3.2, IBU: 25, ABV 5%

Näiden jälkeen valikoitui ruokajuomaksi sitten IPA joka toimi kyllä tuopillisen verran oikein hyvin, ei juuri vaahtoa ollut mutta mukava karbonointi, tarjoilu tietenkin liian kylmänä mutta maassa maan tavalla tämän kerran. Yleensä kaikki amerikkalaiset pubit osaavat burgerin ja chilidogin tehdä ja näin oli nytkin, oikein hyvät ruuat.


Paikan webistä oli käynyt ilmi, että melko ennakkoluulottomasti heillä on kausioluena berliner weissea, kyselin tämän perään ja tarjoilija toi muutaman pienen maistiaisen. Käsitin että oli suodattamatonta ja suodatettua, kommunikaatiossa oli vähän ongelmia koska tarjoilija puhui weissestä "belgian whitenä". Oli melko selvää, että tarjoilijoilla ei juuri ollut syvällisempää tietoutta jätin kysymykset humalalajikkeista sikseen. Jälkiruoaksi koitin saada pientä tuoppia weisseä mutta ei kuulemma ollut niin oli pakko ottaa iso, oi ja voi. Weisse oli mukavan raikas ja hyvin kevyesti hapan, en ollut aikaisemmin juonut tyyliä vaikka sitä tuli tuossa tehtyä.


Kokonaisuudessaan The Tun oli "ihan jees", keidas Budveiserin ja Coorssin keskellä, toki niitäkin tuolta sai mutta muiden pienpanimoiden tuotteita ei saanut. Myös tuopin hinta oli sopiva $4.5 mikä on euroissa melko naurettava. Oluet oli tehty amerikkalaista keskiverto kuluttajaa ajatellen todella suunmyötäisiksi ja helpoiksi, tietävät varmasti yleisönsä eikä siinä ole mitään vikaa, weissen kanssa pientä irrottelua kuitenkin havaittavissa. Jos Atlantic Cityyn sattuu eksymään niin kannattaa katsastaa, erikseen ei missään nimessä. Nykistä pääsee bussilla kätevästi ja kasinot ovat kyllä kokemisen arvoisia.



26.4.2013

Dark Lord Day!

Näissä oluthommeleissa on välillä vähän kummallisia kulttijuttuja ja usein tuntuu, että puolet oluen mausta tulee siitä miten hankalaa sitä on hankkia. Tämä tuntuu olevan erityisen totta Westvleren 12 kanssa. Kyseistä olutta saa Westvleren luostarin ovelta tiettyinä viikonpäivinä ja silloinkin vain rajoitettuja määriä. Muutama vuosi sitten luostari tarvitsi lisää rahaa rakennusprojektiin ja tekivät vähän enemmän olutta ja myivät sitä vähän laajemmalla jakelulla, Helsingissäkin muutamissa olutravintoloissa on tätä harvinaisuutta siis myynnissä. Tuli maistettua vihdoin, ei todellakaan huono olut, mielenkiintoiset samppanjatyyliset kuplat, mutta odotukset olivat korkeammalla.

Three Floyds Brewing Illinoissista lataa vähän kovemmat panokset. Heidän Dark Lord Imperial Stouttia saa ostaa vain yhtenä päivänä vuodessa joka on siis huomenna. Tämän päivän ympärille on vuosien varrella syntynyt pienimuotoinen festivaali. Ensin pitää ostaa lippu festivaaleille, sitten pitää päästä paikalle huhtikuun 27. päivä. Tämän valitset yhden viidestä jota otetaan panimolle tiettyinä kellonaikoina. Sitten voit vielä voittaa raaputusarvassa oikeuden ostaa tynnyrikypsytettyä versiota. Kuinka monta pulloa kukakin voi ostaa määräytyy sen mukaan kuinka monta ihmistä festivaaleille saapuu ja paljonko tämän vuoden erä on. Vuonna 2010 festivaaleille saapui 12000 ihmistä, josta seurasi ymmärrettävästi kaaos. Seuraavana vuonna lippuja rajoitettiin ja myytiin 6000. Tällä hetkellä en löytänyt ebaystä yhtään myytävänä, mutta hinta kuulemma nousee aika korkeaksi. Varsinkin koska Dark Lordia olisi tarkoitus kypsyttää 5-10 vuotta. Tätä olutta on melko turha odottaa näkevänsä edes missään Euroopassa, mutta eipä ole siellä Karhua, tai no vaikka sahtia.

5.4.2013

Gin Craze

Gin Lane (William Hogarth 1751)
Veroilla ohjattu alkoholipolitiikkakin on usein mielenkiintoista, kuten täällä kotimaassakin on huomattu välillä. 1600-luvun lopulla Englanti vaihteeksi hermostui Ranskan meininkeihin ja alkoi kiukutella, tuohon aikaan yksi englannin suosituimmista juomista oli ranskalainen brandy. Tämähän oli kuninkaalle ja hallituksella ikävää ja olikin vain loogista alkaa suosia lähialkoholia, ja kuninkaan kotimaasta eli Hollannista tulevaa alkuperäistä ginia, eli jeneveriä. Brandyn tuontitulleja nostettiin ja ginin laskettiin, samalla myös rikottiin tislaamomonopoli ja helpotettiin tislaamon perustamista siten, että kuka tahansa pystyi sellaisen perustamaan, niin ja tietenkin oli myös järkevää nostaa oluen verotusta.

Vuoden 1694 jälkeen gini maksoi vähemmän kuin olut, melko varmasti ranskalaisen brandyn kulutus myös romahti kuten oli tarkoitus. Giniä meni sitten senkin edestä, 71 miljoonaa litraa vuodessa, joka on suurinpiirtein 10 kertaa nykyinen kulutus englannissa. No tästäpä sitten seurasi se, että kaikki alemmat luokat olivat kännissä lähes kokoajan, myös naiset. Seurauksena oli sitten kotien hajoamista ja kuolleisuus tietenkin raketoi kun ihmiset alkoivat kuolla välillisiin ja välittömiin syihin. Kerrotaan taloista joissa giniä tarjoiltiin ja sammuneet kannettiin kellariin josta sitten herätessään kiipesivät takaisin ylös ja jatkoivat juomista. Myös hiukan odottamattomampia seurauksia oli. Koska duunareista osa oli melko kännissä kokoajan ei töistä oikein tullut mitään mikä teki ikävän loven työvoimaan, tämän seurauksena palkat nousivat ja ihmisillä alkoi jäädä rahaa yli, millä sitten saattoi ostaa vaikka... giniä.

Kauanhan ei tämmöistä voi katsella ja jo 40 vuoden jälkeen vuonna 1736 saatiin ensimmäinen laki jolla ongelmaan koitettiin puuttua. Lailla nostettiin ginin hintaa ja valmistamiseen tämän jälkeen tarvittiin maksullinen lisenssi. Kuten yleensä kieltolaeilla on tapana niin tämäkään ei aivan toiminut ja ginin valmistus muuttui pimeän viinan kaupaksi. Ja jos tavaran laatu ei huimannut päätä (sic) aikaisemmin ei se varmasti muuttunut yhtään paremmaksi kun valmistus joutui menemään maan alle. Yläluokkahan ei varsinaisesti kiinnostunut näistä asioista, yleinen mielipide oli, että kaikki lontoon ongelmat johtuivat ginistä, köyhyydellä ei siis ollut asiaan osaa tai arpaa. Kuitenkin yläluokatkin alkoivat huomata ongelmia kun palvelusväkeä ei enää löytynyt. 

Tämän jälkeen lakeja viilailtiin vähän fiksummin ja 1751 tuli laki joka esti ginin myymisen lisensoimattomille myyjille ja muutenkin vaikeutettiin pientislaamojen asemaa. Kaikesta huolimatta myös väkiluku oli noussut ja työväkeä taas oli jonka johdosta palkat laskivat ja  leivän hinta nousi. Myös kotimaisen viljan käyttö tislauksessa kiellettiin ja teen tuonti alkoi kasvaa. Ja sittenhän varmaan maistui taas olut.

3.4.2013

Six o'clock swill

Alkoholin kieltämisestä tai nauttimisen estämisestä on yleensä ollut jänniä seurauksia, Australiassa melko äärimmäisiä. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Australiassa raittiusliike sai hyvän jalansijan ja suostutteli hallituksen säätämään lain, että pubien tuli mennä kiinni samaan aikaan kuin kaupat, eli kuudelta. Uudessa-Seelannissa oli adressejakin jotka 160000 ihmistä allekirjoitti. Juomateollisuus katsoi myös tämän olevan parempi kuin muualla maailmassa kannatusta saanut kieltolaki. 

Sielläpäin maailmaa oltiin jo pitkään oltu oluen ja muiden juopumisjuomien ystäviä, ja kun normaali duunari pääsi töistä viideltä, vaikutukset ovat näin jälkikäteen katsottuna melko ilmeisiä. Duunarit ryntäsivät töistä suoraan baariin juomaan tunniksi. Lain tarkoituksena oli saada miehet kotiin perheen luokse aikaisin, että pääsevät seuraavana päivänä taas töihin. Varmasti pääsivät jossain vaiheessa mutta kunnossa ei varmasti ollut kehumista. Pubeista myös poistettiin kaikki epäoleellinen kuten biljardit, tikkataulut, pöydät ja tuolit. Pinnoista tehtiin myös helposti puhdistuvia koska tuossa tahdissa saattaa välillä vähän läikkyä, ja muutenkin voi vatsa tulla turhan täyteen.

Tästä kun oli selvitty oli joko aika mennä jatkoille, tapella kadulla tai sitten vaan autoilla humalassa kotiin. Sitten raittiusväki pystyi toteamaan, että onneksi eivät saa juoda kauempaa, siitähän sitä ongelmia vasta syntyisi. Tämä erinomainen järjestely sitten kuitenkin säilyi voimassa useissa paikoissa yli 50 vuotta. Viimeisetkin osat vapautettiin Australiassa 1966 ja Uudessa-Seelannissa 1967. Eiköhän tuommoinen jos mikään ole omiaan aiheuttamaan pientä kieroutumaa alkoholin käytössä.