Blondi meni pulloon

 Aikaisemmin valmistettu blonde ale oli vihdoin valmista pullotettavaksi. Ensimmäisen käymisen pituus oli yllätys koska se yleensä kestää noin 5 päivää, tämä kävi melkein 2 viikkoa. Käymisen loputtua siirsin oluen toiseen astiaan kypsymään ja kirkastumaan, jonne lisäsin myös 60 grammaa simcoeta. Tällä toisella käymisellä saa myös vähennettyä hiivan määrää joka helpottaa pullottamista. 
Lopullinen ominaispaino oli 1.016 josta tulee arvioitu 6.6%.
Pullot desinfioin Star Sanilla ja kätevällä pulloruiskulla (http://shop.humle.se/utrustning/rengoring/flaskskoljare-for-desinfektion). Ennen pullotusta laitoin sekaan myös 133 grammaa panimosokeria joka sitten pullossa jälkikäydessään tuottaa karbonoinnin.
Toisena astiana käytän plastexin 20l kanisteria johon on vaihdettu parempi hana ja kanteen porattu reikä ilmalukolle (kansi kuvassa). Pullotus tapahtuu hanaa avaamalla ilman hankalaa lappoamista, hiiva jää näppärästi hanan aukon alapuolelle.
Noin viikon kuluttua voikin sitten maistaa.

Askartelua

Normaalisti en ole kauheasti jaksanut etikettejä laittaa mutta nyt alkaa olla niin montaa eri laatua pulloissa kypsymässä, että parempi laittaa nyt kuin miettiä puolen vuoden kuluttua mitähän tän värisellä korkilla varustetussa pullossa mahtaa olla. Tämä ei niinkään ole ongelma nopeammin juotavissa oluissa..
Koska näissä bissehommissa on useammin kysymys sisällöstä kuin nätistä kuoresta niin lähestyin asiaa käytännöllisesti ja käytin gLabels ohjelmaa jolla näppärästi printtaa niin monta etikettiä A4:lle kuin huvittaa.
Printtailin niitä ja saksin palasiksi jonka jälkeen etikettiin sipaistaan hieman maitoa (tällä kertaa rasvatonta) ja läntätään pulloon. Kun pullot pitää käyttää uudestaan ne vain upotetaan veteen vähäksi aikaa ja etiketit lähtevät irti.

Brewday!

Mäskäystä

"Mites sitä bisseä oikein tehdään?" Mukava, että kysyitte, minäpä voin vähän kertoa mitä tiedän. Yleensä nykyään teen olutta mäskäämällä maltaista, tämä eroaa uutteesta tekemisestä jonka moni varmaan tietää paremmin siten, että tarvitsee vähän enemmän laitteita ja hermoja. Tiskiä ja sotkua myös syntyy paljon, sukat ovat harvoin kuivat. Positiivisena puolena valmistusprosessin parempi kontrolli ja uskon myös , että maussa on eroa. Olen silloin tällöin tehnyt uutteestakin ja hyvää juotavaa niistäkin tulee. 

Koska vettä on yleensä tarpeeksi eikä sen hankkiminen ole kovin vaikeaa ei sitä tarvitse käsitellä. Sitten tarvitaan maltaita, itse olen hankkinut maltaita tilaamalla joko Lapposta tai Brouwlandilta. Suurin osa olueen menevistä maltaista on joko pils tai pale ale mallasta, sitten on myös ns. karamellimaltaita joissa on hiukan enemmän tummia sokereita joten oluestakin tulee tummempaa. Sitten on vielä vähän enemmän kärvennettyjä joita sitten yleensä tulee porttereihin, saa niitä laittaa muuhunkin, ei ole olutpoliisia (tai ei vain ole vielä ollut yhteydessä).

Hiiva odottelee

Hiivakin on hyödyllistä, sillä veteen liotetuista maltaista irronnut sokeri muutetaan makuaineiksi ja alkoholiksi. Hiivan ollessa melko elollinen olento, on niitä siis kovin montaa erilaista. Niitä myydään kuivana tai nesteenä, nestehiivat ovat vähän enemmän huolta vaativia veijareita. Tänä kyseisenä panopäivänä tarkoitus oli tehdä American Blonde tyyppinen olut koska olin epähuomiossa ostanut Wyeastin American Lager hiivan joka ei ollutkaan lager vaan california common hiiva (näistä lisää joskus myöhemmin). Olin kuitenkin tämän hiivan laittanut kasvamaan jo muutamaa päivää ennen jotta hän on hereillä ja valmiina toimiin kun sen aika tulee. Juuri muita esivalmisteluita ei tarvinnut, paitsi reseptin kasaaminen jonka kasasin muutamaa kirjaa silmäilemällä. Tähtäimessä olisi Rööperin Blondi, kirkas ja silkkinen olut, jossa kuitenkin mukava Simcoe humalan puraisu, ei aivan tyylin mukaista, mutta ei vieläkään olutpoliisia. 

Lisää mäskäilyä

No panopäivänä sitten mittailtiin reseptin mukaiset maltaat kasaan (5 kg pils ja 1.5 kg pale ale) ja murskattiin ne myllyllä. Samaan aikaan isossa kattilassa kuumennettiin 18 litraa vettä 44 asteeseen, ja hulautettiin murskatut maltaat veteen ja alettiin hämmentämään. Maltaiden ollessa vedessä tapahtuu kovasti asioita, ja eri lämpötiloissa tapahtuu eri asioita. Näitä lämpötiloja yhdistelemällä syntyy mäskäysohjelma joka määrittää oluen ominaisuuksia, makeutta, alkoholin ja vaahdon määrää. Seuraavaksi mäski kuumennettiin tunniksi n. 67 asteeseen joka on lämpötila jossa tärkkelys muuttuu sokereiksi. Tunnin jälkeen kuumennettiin mäski vielä 78 asteeseen ja pysyttiin siinä hetken aikaa jolloin entsyymitoiminta lakkaa ja nyt jo hyvin sokerinen vesi muuttuu vähän juoksevammaksi.

Huuhtelua (sparge)

Sitten oli iso kattila täynnä mämmiä josta alettiin liruttamaan nestettä pois, kattilassa on hana ja suodatin jotka helpottavat tätä. Koska nyt alussa olleesta 18 litrasta saadaan talteen ehkä 10, ja haluamme enemmän olutta ja maltaissa on vielä sokereita niin suoritamme huuhtelun. Kattilaan siis lisättiin kahdessa erässä noin 10 litraa kuumaa (78C) vettä joilla vielä maltaissa kiinni olleet sokerit saatiin talteen.

Sokerista litkua

Näiden operaatioiden jälkeen meillä oli n. 27 litraa vierrettä jota sitten lähdettiin keittämään. Keittämisessä päästään eroon kaikenlaisesta ylimääräisestä ikävästä mikä saattaisi aiheuttaa vääriä makuja, ja on myös kätevä tapa desinfioida neste. Mistä syystä olut olikin aikoinaan Lontoossa parasta juotavaa, jos halusi pysyä terveenä. Kunnes jossain vaiheessa toivat kahvin, ja sitten teen mutta siitä ehkä myöhemmin lisää. Keittäessä lisätään myös humalat olueen, koska olutta keitetään tunnin verran sieltä myös haihtuu nestettä ja niitä ikäviä asioita mutta myös aromeita humaloista jotka laitetaan sinne keiton alussa. Tällöin olueen jäävät vain katkeroaineet. Mutta koska aromitkin ovat mukavia lisäsimme keiton lopussa myös humalaa jolloin aromit jäävät koska ne eivät ehdi kiehua niin kauan. Tämän oluen humalana oli simcoe lajike ja sitä lisättiin alussa 10 grammaa ja vielä 20 grammaa viimeiseksi 15 minuutiksi.

Ilmapumppu ja levyjäähdytin

Sitten alettiinkin olemaan loppusuoralla, enää piti saada vierre 20 asteiseksi jotta siihen uskaltaa hiivan laittaa. Erikoistehtävää suorittamassa oli erinomainen levyjäähdytin jossa kuuma vierre kiertää vastakkaiseen suuntaan kuin kylmä vesi ja pystyy jäähdyttämään 20 litraa kiehuvaa vettä 20 asteiseksi n. 10 minuutissa, ja kylmemmäksikin jos ei ole varovainen. Ilahduttava laite.

Valmis! tai melkein

Kun vierre oli käymispöntössä tarvittiin enää vähän ilmausta koska hiiva pitää sokerin lisäksi myös hapesta, kuten me kaikki. Sitten vain hiivat sekaan ja pönttö ja vesilukko kiinni. Tallessa oli 20 litraa olutta ominaispainolla 1.066, mikä tarkoittaa sitä, että lopullisen oluen alkoholiprosentiksi tulee jotakuinkin 6.5%. Kaikkeen tähän meni aikaa n. 7 tuntia, toki mukana oli paljon odottelua jolloin olikin hyvä maistella omia ja muiden oluita. 

Bisset ja baarit

Aloin tuossa eräänä päivänä miettimään mitä kaikkea on matkan varrella liittynyt oluisiin ja mitä muistikuvia ne ovat jättäneet. Ensimmäisen olueni muistelen juoneeni Kaivopuiston kallioilla joskus yläasteella. Kovin syventävä kohtaaminen se ei ollut, mutta ensimmäinen kerta kuitenkin, nehän ovat jossain määrin merkittäviä aina. Seuraavinakaan vuosina ei suhde siitä kovin ihmeelliseksi muuttunut, oli muutakin tekemistä.

Lukiossa tuli juotua kahvia, jolloin Kuusihokki ja Cafe Nouveau tulivat kovinkin tutuiksi, ja kunnon porttiteorian mukaan kahvilasta pitää päästä baariin. Sitten jossain vaiheessa tulikin mentyä muina miehinä Kalevankadun Cafe Romaan ja tilattua olut, vaikka sitä ikää ei aivan sitten ollutkaan. Yllätys oli melkoinen kun tilauksen jälkeen tuoppi tulikin nenän eteen ja rahat maksettuaan sai mennä pöytää juomaan sitä. En usko että makukokemus pieksi muuta euforiaa ja kaikkia aikuistumiskliseita. Kovin kauaa ennen virallista 18-v. syntymäpäivää tämä ei tapahtunut, mutta muutama hauska ilta tuli vietettyä ei niin tarkkojen baarityöntekijöiden auttamana, Roma ja (saako sanoa) legendaarinen Mex-Ital olivat oivallisia paikkoja näihin.

90-luvun alussa myös City-lehti oli voimiensa tunnossa ja jollain syö&juo festivaalilla Bakerssistä sai halvalla toastin ja oluen tai pilsnerin, aikuisuutta hakien mutta nöyryytystä välttäen tilattiin pilsneriä ja olihan se hienoa. Baarimikko silminnähden hymähti tilausta mutta se ei tilaisuutta himmentänyt.

Ensimmäinen festarimatka Ruisrockiin toi myös uusia kokemuksia, vaivalla anniskelueelle itsensä järjestäminen jossa sitten tarjoiltiin Aura-olutta joka jopa maistui erilaiselle, tai sitten se oli Turun ilma, mutta muiston jätti. Myös jollain ruotsinristeilyllä joku onnistui hankkimaan Tuborgin Elephant olutta, joka ymmärrettävistä syistä jäi pitkään ei-kannata-maistaa osastolle vuosiksi, harmi oikeastaan koska nykyään olen huomannut sen olevan oikein mukavan ryhdikäs olut.

Kun sitten sitten 18 vuotta tuli täyteen ja baarien ovet aukesivat oikeasti ei voi sanoa, että oli runsautta valikoimissa, olihan vuosi 1993. Kuitenkin edellisenä vuotena oli avattu Vastarannan Kiiski -niminen olutravintola Tennispalatsin nykyisen sisäänkäynnin kohdalle, tila oli yksi iso huone ja sisään tullessa silmille kävi tupakansavu ja rillit menivät huuruun. City-Lehti teki parhaansa mainostaessaan sitä ja sinnekin piti päästä, enää ei selvinnut pelkän ‘pitkän’ tilaamisella vaan piti vähän yrittää. Ensimmäisiä muistamiani oluita sieltä onkin Tumma Velko joka olikin aivan ensimmäinen matka pois peruslagerin luota, onneksi muutkin baarit tarjoilivat sitä joten siitä tulikin pitkäksi aikaa perusjuoma silloin kun rahat riittivät. Taisi muutenkin olla pientä kulttisuosiota päällä, muistan Ismo Alangon jossain haastattelussa sanoneen juovansa aina

tummaa Velkoa, ei varmasti ollut huono mainos.

Kun velkoa oli lipitelty tarpeeksi sattui vastaan tulemaan Roballe tulemaan pieni baari siihen nykyisen swengin? vasemmalle puolelle jossa myytiin Spitfireä ja jotain muuta pullosta, erittäin työtön/sivari hintaan, taisi olla 25 markkaa pullo. Siellä tuli myös kahden merkin voimin avarrettua makuaistia ja myös parannettua maailmaa.

Koska hintatietoisuus oli noihin aikoihin tärkeää tuli myös tutuksi keskiolutbaarit joita laman jäljiltä oli aika monta kulmilla. Erityisesti kolmio Boot Hill - Bar 28 (nyk. Eerikin Kulma) ja Eerikinkadulla ollut epäilyttävä punkluola olivat paikkoja joissa tuli vietettyä ns. kustannustehokasta aikaa. Boot Hillissä taisi olla moottoripyörätyyppejä ja 15 markan tuoppi, Bar 28:ssa linnakundeja ja punkluolassa punkkareita, kaatuvia sellaisia. Pystyi aina valitsemaan illalle sopivan paikan. Jos sitten tarvitsi paikan rauhalliselle keskustelulle pystyi aina menemään Ilvekseen jossa sai litran tuopin, yleensä tuli juotua kolme ja puoli jonka jälkeen olikin ihan hyvä aika lähteä kotiin.

Noihin aikoihin myös yöruoka oli mukavasti keskittynyt nakkikioskeihin joiden aukiolot eivät oikein noudattaneet mitään kaavaa, joten saattoi jäädä ilman ruokaa. Kebab-pizzerioiden aika oli vasta tulossa, pelinavauksen tosin teki Angleterreä vastapäätä ollut Night Peoples Pizza joka oli auki viiteen, ja jossa oli yleensä jonoa niin paljon, että ruokaa ei saanut usein sieltäkään. Mutta sitten kun sai niin mikä oli hienompaa kuin syödä rappusilla pakkasessa yöllä pizzaa, ennenkuulumatonta!

Nämä sekavat muistelut loppuvat nyt 90-luvun puoleen väliin. Huomasin vain, että vaikka ei ole olutta mitenkään ajatuksella “harrastanut” silti muistiin jäänyt aika paljon makuja ja paikkoja, ja kokemuksia. Tilanne on nykyään onneksi kovin erilainen kuin silloin olutravintoloiden suhteen. On erittäin hienoa, että Helsingissäkin riittää nykyään asiakkaita näin monelle erittäin laadukkaalle olutravintolalle, ja kun on tarjontaa se löytää myös asiakkaansa. Kippis.

Barley Wine

Joulukuusi

Syyskuun alussa panin ensimmäisen ison olueni, mikä tarkoittaa korkeita prosentteja ja tyyliä kutsutaan barley wineksi. Tähän meni kaksi kertaa enemmän maltaita kuin normaaliin olueen eikä käyminenkään mennyt aivan ilman ongelmia. Alussa hiiva lähti niin lujaa töihin, että vesilukko oli täynnä vaahtoa ja jouduin asentamaan ns. blowoff putken jossa vaahto ja hiilidioksidi ohjataan letkulla pulloon. Vaatekomero jossa astia oli ei kärsinyt juurikaan onneksi. Sitten jossain vaiheessa käyminen loppui aivan liian aikaisin ja piti lisätä hiivaa. Nyt sitten kolmen kuukauden jälkeen näyttäisi olevan valmista ja tuli pullottamisen aika.

Pullottaminen on näistä oluenteon vaiheista tavallaan helpoin jos pullopyykkiä  ei lasketa. Onneksi oli pari koria melko hyvin huuhdeltuja pieniä pulloja niin selvisin vain huuhtelulla ja desinfioinnilla johon käytin Star San tuotetta. Loistavaa tavaraa joka toimii nopeasti eikä sitä tarvitse huuhtoa pulloista pois, hiiva käyttää ravinteena siitä jääneet aineet.

Barley wine ei ole mikään erityisen klassinen tyyli vaan ensimmäinen kaupallinen tuote on vuodelta 1870. Alkoholiprosentit ovat yleensä yli kymmenen mutta kevyempiäkin näkyy välillä. Muutamilta kotimaisilta panimoilta on tullut barley wine tänä syksynä, Laitilalta, Stadin Panimolta ja Plevnalta viimeisimpänä. Laitilan versio ei ollut mitenkään erikoinen mutta ostin kypsyteltäväksi muutaman pullon niin voi katsoa miten maku paranee.

Lopulta käymisastiasta kertyi pulloa vaille kaksi koria juotavaa. Suunnitelmana olisi kypsyttää huoneenlämmössä kuukausi tai kaksi ja sitten keksiä jostain kylmätila jossa kypsyisivät vielä muutaman kuukauden lisää. Ei kovin hätäisen miehen olut.

Resepti ei ole juuri nyt käsillä mutta melko tukeva humalointi tuli, mutta sitä tuo olut tarvitseekin koska alkoholia on melko massiiviset ~ 14% (OG 1.125 FG 1.020) hiivana käytin Wyeast 1388 Strong Belgian Alea. Palataan makuun joskus vappuna.

Vuosi 2012

Karkeiden arvioiden mukaan tähän mennessä vuotta 2012 olen maistanut noin 150 erilaista olutta, useita todella hyviä, montaa keskivertoa mutta vain yhtä pahaa. (tai no olisi senkin juonut) Omaa oluttakin on tullut pantua melkein 300 litraa. Jossain vaiheessa maisteluita ja muuta tuli idea kirjoitella blogia näistä asioita, oluesta ja sen tekemisestä, ja muistakin aiheista. Tässä sitä sitten ollaan.

Oma oluen paneminen alkoi hiukan epäonnistuneella kokeilulla joskus 2010 joka meni melko perusvälineillä ja Cooperssin uutteella. Tämä jäi sitten vaivaamaan ja lueskelinkin aiheesta enemmän. En ole aivan varma miksi päädyin siirtymään suoraan täysmäskäykseen mutta tilasin jotain maltaita ja humalaa. Tarkoituksena oli sitten rakennella laitteisto kaikessa rauhassa. Vuoden verran maltaat makailivat nurkissa kunnes päätin, että en anna laitteiston puutteiden häiritä.

Tasan vuosi sitten, 1.12. keräsin talouden kaikki isot kattilat ja lämpölaukun yhteen. Maltaat (5 kg) koitin murskata kaulimella mutta päädyin yleiskoneen leikkausterään. Muuta ei räjähtänyt paitsi keittiö vähän, improvisoinnilla sain tehtyä 13 litraa cascade humaloitua pale alea. Tulos yllätti positiivisesti joten harrastusta oli hyvä jatkaa.

Kuten sanottu, olisi tarkoitus kirjoitella oluesta ja oluen tekemisestä kotona, aloittelijan näkökulmasta kun itsekin olen sellainen. Toivon mukaan rohkaista niitä jotka vielä miettivät aloittamista. Ei ole niin vaikeaa ja tulokset usein hyvinkin maukkaita.