The Tun

Olutmatkailija joutui kaupunkiin joka on kyllä kuuluista alkoholista mutta ei juuri oluesta, matka vei siis Atlantic Cityyn. Kaupunki on aikoinaan yskäisty suon ja Atlantin väliin, rantaa riittää mutta ainakaan tällä hetkellä uiminen ei ole sallittua. Kieltolain aikana viinaa liikkui aika hyvin ja poliitikot käärivät rahat taskuihinsa. Tämähän on dramatisoitu oivalliseen Boardwalk Empire sarjaan. 70-luvun puolessa välissä sitten keksittiin, että sallimalla uhkapelaus kaupunki saataisiin täyteen turisteja ja 80-luvun loppuun mennessä kaupunki olikin sitten USA:n suosituimpia ellei suosituin turistikohde. Siitä sitten on menty hitaasti alamäkeä, tällä hetkellä taitaa melkein kaikki 12 kasinosta olla myynnissä, tai velkajärjestelyssä.

No tämän pohjalta ei juuri voi olettaa kaupungissa olevan juuri minkäänlaista olutkulttuuria, eikä yllätyksellisesti olekaan. Googlauksen tuloksena kuitenkin oli tieto kaupungissa olevasta The Tun Tavern panimoravintolasta. Ravintolan nimellä on jonkunlainen historia mutta sillä ei juuri ole tekemistä nykyisen ilmentymänsä kanssa. The Tun sijaitsee paikallisen Sheratonin kyljessä joka on samalla aika rohkeaa hotellilta mutta ei erityisesti olutnörttiä lämmitä. Ympärillä on Tanger Outlet Mall jossa shoppailun päälle mentiin tarkastamaan paikalliset oluet.

Janoinen maistelija joi ensimmäisen
 ja muisti kameran vasta sitten.

Tarjolla oli 5 oluen maistelulauta hintaan $6.5 joka oli melko luonnollinen tapa aloittaa. Annokset olivat kooltaan vain 3 unssia mikä on jotain vähän vaille desin, hiukan liian pieniä mutta sai siinä idean selville. Mukavana yllätyksenä tabletissa kerrottiin oluiden oikeat speksit, painot brixeissä.

Ensimmäisenä oli Tun Light joka oli golden ale, amerikkalaiseen malliin hyvin kevyeksi jätetty ja vähän humaloitu. Jos ei olisi tiennyt olisi voinut kuvitella juovansa vähän parempaa Budia, varmasti hyvää helteellä. OG: 9.8, FG: 1.1, IBU: 8, ABV 4.6%

Sitten oli Irish Red, määritelty crimson aleksi. Melko hyvä esitys, mallasta ja toffeeta ja ihan mukavan hedelmäinen humalointi. Tämä vähän loppui kesken, olisi varmasti irronnut enemmänkin. OG: 12.2 FG: 1.4 IBU: 15, ABV 5.2%

Devil Dog Pale olikin sitten vähän kaikkea muuta kuin pale alea, maku oli erittäin hedelmäinen, saman maun olen saanut omiin oluisiin käyttämällä vähän liian lämpimässä. Myös oli aika makeaa ja humalan aromiakin oli aika vaikea löytää. Kokonaisen tuopin olisin saattanut lähettää takaisin. OG: 10.90, FG: 1.4, IBU: 25 ABV 5%

All American Ipa maistuikin sitten ihan eri tavalla. Mukava hedelmäisen ja hiukan puun makuinen humalointi. Ei yhtään hassumpaa, mutta kuitenkin aika keskisarjaa. Tarjoilija sanoi, että ihmiset pitävät siitä yleensä vähiten, voi olla vähän liikaa humalaa Budiin tottuneille. OG: 16.8, FG 4.6, IBU: 55, ABV 6.4%

Burgerikuvat on aina kivoja

Viimeisenä Leather-Neck Stout joka oli aika koulukirja esimerkki kevyestä perus stoutista, en aivan menisi luonnehtimaan tätä robust stoutiksi kuten he. Kiva kesäpäivän stoutti (sic). OG: 12.8, FG: 3.2, IBU: 25, ABV 5%

Näiden jälkeen valikoitui ruokajuomaksi sitten IPA joka toimi kyllä tuopillisen verran oikein hyvin, ei juuri vaahtoa ollut mutta mukava karbonointi, tarjoilu tietenkin liian kylmänä mutta maassa maan tavalla tämän kerran. Yleensä kaikki amerikkalaiset pubit osaavat burgerin ja chilidogin tehdä ja näin oli nytkin, oikein hyvät ruuat.

Paikan webistä oli käynyt ilmi, että melko ennakkoluulottomasti heillä on kausioluena berliner weissea, kyselin tämän perään ja tarjoilija toi muutaman pienen maistiaisen. Käsitin että oli suodattamatonta ja suodatettua, kommunikaatiossa oli vähän ongelmia koska tarjoilija puhui weissestä "belgian whitenä". Oli melko selvää, että tarjoilijoilla ei juuri ollut syvällisempää tietoutta jätin kysymykset humalalajikkeista sikseen. Jälkiruoaksi koitin saada pientä tuoppia weisseä mutta ei kuulemma ollut niin oli pakko ottaa iso, oi ja voi. Weisse oli mukavan raikas ja hyvin kevyesti hapan, en ollut aikaisemmin juonut tyyliä vaikka sitä tuli tuossa tehtyä.

Kokonaisuudessaan The Tun oli "ihan jees", keidas Budveiserin ja Coorssin keskellä, toki niitäkin tuolta sai mutta muiden pienpanimoiden tuotteita ei saanut. Myös tuopin hinta oli sopiva $4.5 mikä on euroissa melko naurettava. Oluet oli tehty amerikkalaista keskiverto kuluttajaa ajatellen todella suunmyötäisiksi ja helpoiksi, tietävät varmasti yleisönsä eikä siinä ole mitään vikaa, weissen kanssa pientä irrottelua kuitenkin havaittavissa. Jos Atlantic Cityyn sattuu eksymään niin kannattaa katsastaa, erikseen ei missään nimessä. Nykistä pääsee bussilla kätevästi ja kasinot ovat kyllä kokemisen arvoisia.