The Tun

Olutmatkailija joutui kaupunkiin joka on kyllä kuuluista alkoholista mutta ei juuri oluesta, matka vei siis Atlantic Cityyn. Kaupunki on aikoinaan yskäisty suon ja Atlantin väliin, rantaa riittää mutta ainakaan tällä hetkellä uiminen ei ole sallittua. Kieltolain aikana viinaa liikkui aika hyvin ja poliitikot käärivät rahat taskuihinsa. Tämähän on dramatisoitu oivalliseen Boardwalk Empire sarjaan. 70-luvun puolessa välissä sitten keksittiin, että sallimalla uhkapelaus kaupunki saataisiin täyteen turisteja ja 80-luvun loppuun mennessä kaupunki olikin sitten USA:n suosituimpia ellei suosituin turistikohde. Siitä sitten on menty hitaasti alamäkeä, tällä hetkellä taitaa melkein kaikki 12 kasinosta olla myynnissä, tai velkajärjestelyssä.

No tämän pohjalta ei juuri voi olettaa kaupungissa olevan juuri minkäänlaista olutkulttuuria, eikä yllätyksellisesti olekaan. Googlauksen tuloksena kuitenkin oli tieto kaupungissa olevasta The Tun Tavern panimoravintolasta. Ravintolan nimellä on jonkunlainen historia mutta sillä ei juuri ole tekemistä nykyisen ilmentymänsä kanssa. The Tun sijaitsee paikallisen Sheratonin kyljessä joka on samalla aika rohkeaa hotellilta mutta ei erityisesti olutnörttiä lämmitä. Ympärillä on Tanger Outlet Mall jossa shoppailun päälle mentiin tarkastamaan paikalliset oluet.

Janoinen maistelija joi ensimmäisen
 ja muisti kameran vasta sitten.

Tarjolla oli 5 oluen maistelulauta hintaan $6.5 joka oli melko luonnollinen tapa aloittaa. Annokset olivat kooltaan vain 3 unssia mikä on jotain vähän vaille desin, hiukan liian pieniä mutta sai siinä idean selville. Mukavana yllätyksenä tabletissa kerrottiin oluiden oikeat speksit, painot brixeissä.

Ensimmäisenä oli Tun Light joka oli golden ale, amerikkalaiseen malliin hyvin kevyeksi jätetty ja vähän humaloitu. Jos ei olisi tiennyt olisi voinut kuvitella juovansa vähän parempaa Budia, varmasti hyvää helteellä. OG: 9.8, FG: 1.1, IBU: 8, ABV 4.6%

Sitten oli Irish Red, määritelty crimson aleksi. Melko hyvä esitys, mallasta ja toffeeta ja ihan mukavan hedelmäinen humalointi. Tämä vähän loppui kesken, olisi varmasti irronnut enemmänkin. OG: 12.2 FG: 1.4 IBU: 15, ABV 5.2%

Devil Dog Pale olikin sitten vähän kaikkea muuta kuin pale alea, maku oli erittäin hedelmäinen, saman maun olen saanut omiin oluisiin käyttämällä vähän liian lämpimässä. Myös oli aika makeaa ja humalan aromiakin oli aika vaikea löytää. Kokonaisen tuopin olisin saattanut lähettää takaisin. OG: 10.90, FG: 1.4, IBU: 25 ABV 5%

All American Ipa maistuikin sitten ihan eri tavalla. Mukava hedelmäisen ja hiukan puun makuinen humalointi. Ei yhtään hassumpaa, mutta kuitenkin aika keskisarjaa. Tarjoilija sanoi, että ihmiset pitävät siitä yleensä vähiten, voi olla vähän liikaa humalaa Budiin tottuneille. OG: 16.8, FG 4.6, IBU: 55, ABV 6.4%

Burgerikuvat on aina kivoja

Viimeisenä Leather-Neck Stout joka oli aika koulukirja esimerkki kevyestä perus stoutista, en aivan menisi luonnehtimaan tätä robust stoutiksi kuten he. Kiva kesäpäivän stoutti (sic). OG: 12.8, FG: 3.2, IBU: 25, ABV 5%

Näiden jälkeen valikoitui ruokajuomaksi sitten IPA joka toimi kyllä tuopillisen verran oikein hyvin, ei juuri vaahtoa ollut mutta mukava karbonointi, tarjoilu tietenkin liian kylmänä mutta maassa maan tavalla tämän kerran. Yleensä kaikki amerikkalaiset pubit osaavat burgerin ja chilidogin tehdä ja näin oli nytkin, oikein hyvät ruuat.

Paikan webistä oli käynyt ilmi, että melko ennakkoluulottomasti heillä on kausioluena berliner weissea, kyselin tämän perään ja tarjoilija toi muutaman pienen maistiaisen. Käsitin että oli suodattamatonta ja suodatettua, kommunikaatiossa oli vähän ongelmia koska tarjoilija puhui weissestä "belgian whitenä". Oli melko selvää, että tarjoilijoilla ei juuri ollut syvällisempää tietoutta jätin kysymykset humalalajikkeista sikseen. Jälkiruoaksi koitin saada pientä tuoppia weisseä mutta ei kuulemma ollut niin oli pakko ottaa iso, oi ja voi. Weisse oli mukavan raikas ja hyvin kevyesti hapan, en ollut aikaisemmin juonut tyyliä vaikka sitä tuli tuossa tehtyä.

Kokonaisuudessaan The Tun oli "ihan jees", keidas Budveiserin ja Coorssin keskellä, toki niitäkin tuolta sai mutta muiden pienpanimoiden tuotteita ei saanut. Myös tuopin hinta oli sopiva $4.5 mikä on euroissa melko naurettava. Oluet oli tehty amerikkalaista keskiverto kuluttajaa ajatellen todella suunmyötäisiksi ja helpoiksi, tietävät varmasti yleisönsä eikä siinä ole mitään vikaa, weissen kanssa pientä irrottelua kuitenkin havaittavissa. Jos Atlantic Cityyn sattuu eksymään niin kannattaa katsastaa, erikseen ei missään nimessä. Nykistä pääsee bussilla kätevästi ja kasinot ovat kyllä kokemisen arvoisia.

Dark Lord Day!

Näissä oluthommeleissa on välillä vähän kummallisia kulttijuttuja ja usein tuntuu, että puolet oluen mausta tulee siitä miten hankalaa sitä on hankkia. Tämä tuntuu olevan erityisen totta Westvleren 12 kanssa. Kyseistä olutta saa Westvleren luostarin ovelta tiettyinä viikonpäivinä ja silloinkin vain rajoitettuja määriä. Muutama vuosi sitten luostari tarvitsi lisää rahaa rakennusprojektiin ja tekivät vähän enemmän olutta ja myivät sitä vähän laajemmalla jakelulla, Helsingissäkin muutamissa olutravintoloissa on tätä harvinaisuutta siis myynnissä. Tuli maistettua vihdoin, ei todellakaan huono olut, mielenkiintoiset samppanjatyyliset kuplat, mutta odotukset olivat korkeammalla.

Three Floyds Brewing Illinoissista lataa vähän kovemmat panokset. Heidän Dark Lord Imperial Stouttia saa ostaa vain yhtenä päivänä vuodessa joka on siis huomenna. Tämän päivän ympärille on vuosien varrella syntynyt pienimuotoinen festivaali. Ensin pitää ostaa lippu festivaaleille, sitten pitää päästä paikalle huhtikuun 27. päivä. Tämän valitset yhden viidestä jota otetaan panimolle tiettyinä kellonaikoina. Sitten voit vielä voittaa raaputusarvassa oikeuden ostaa tynnyrikypsytettyä versiota. Kuinka monta pulloa kukakin voi ostaa määräytyy sen mukaan kuinka monta ihmistä festivaaleille saapuu ja paljonko tämän vuoden erä on. Vuonna 2010 festivaaleille saapui 12000 ihmistä, josta seurasi ymmärrettävästi kaaos. Seuraavana vuonna lippuja rajoitettiin ja myytiin 6000. Tällä hetkellä en löytänyt ebaystä yhtään myytävänä, mutta hinta kuulemma nousee aika korkeaksi. Varsinkin koska Dark Lordia olisi tarkoitus kypsyttää 5-10 vuotta. Tätä olutta on melko turha odottaa näkevänsä edes missään Euroopassa, mutta eipä ole siellä Karhua, tai no vaikka sahtia.

Gin Craze

Gin Lane (William Hogarth 1751)

Veroilla ohjattu alkoholipolitiikkakin on usein mielenkiintoista, kuten täällä kotimaassakin on huomattu välillä. 1600-luvun lopulla Englanti vaihteeksi hermostui Ranskan meininkeihin ja alkoi kiukutella, tuohon aikaan yksi englannin suosituimmista juomista oli ranskalainen brandy. Tämähän oli kuninkaalle ja hallituksella ikävää ja olikin vain loogista alkaa suosia lähialkoholia, ja kuninkaan kotimaasta eli Hollannista tulevaa alkuperäistä ginia, eli jeneveriä. Brandyn tuontitulleja nostettiin ja ginin laskettiin, samalla myös rikottiin tislaamomonopoli ja helpotettiin tislaamon perustamista siten, että kuka tahansa pystyi sellaisen perustamaan, niin ja tietenkin oli myös järkevää nostaa oluen verotusta.

Vuoden 1694 jälkeen gini maksoi vähemmän kuin olut, melko varmasti ranskalaisen brandyn kulutus myös romahti kuten oli tarkoitus. Giniä meni sitten senkin edestä, 71 miljoonaa litraa vuodessa, joka on suurinpiirtein 10 kertaa nykyinen kulutus englannissa. No tästäpä sitten seurasi se, että kaikki alemmat luokat olivat kännissä lähes kokoajan, myös naiset. Seurauksena oli sitten kotien hajoamista ja kuolleisuus tietenkin raketoi kun ihmiset alkoivat kuolla välillisiin ja välittömiin syihin. Kerrotaan taloista joissa giniä tarjoiltiin ja sammuneet kannettiin kellariin josta sitten herätessään kiipesivät takaisin ylös ja jatkoivat juomista. Myös hiukan odottamattomampia seurauksia oli. Koska duunareista osa oli melko kännissä kokoajan ei töistä oikein tullut mitään mikä teki ikävän loven työvoimaan, tämän seurauksena palkat nousivat ja ihmisillä alkoi jäädä rahaa yli, millä sitten saattoi ostaa vaikka... giniä.

Kauanhan ei tämmöistä voi katsella ja jo 40 vuoden jälkeen vuonna 1736 saatiin ensimmäinen laki jolla ongelmaan koitettiin puuttua. Lailla nostettiin ginin hintaa ja valmistamiseen tämän jälkeen tarvittiin maksullinen lisenssi. Kuten yleensä kieltolaeilla on tapana niin tämäkään ei aivan toiminut ja ginin valmistus muuttui pimeän viinan kaupaksi. Ja jos tavaran laatu ei huimannut päätä (sic) aikaisemmin ei se varmasti muuttunut yhtään paremmaksi kun valmistus joutui menemään maan alle. Yläluokkahan ei varsinaisesti kiinnostunut näistä asioista, yleinen mielipide oli, että kaikki lontoon ongelmat johtuivat ginistä, köyhyydellä ei siis ollut asiaan osaa tai arpaa. Kuitenkin yläluokatkin alkoivat huomata ongelmia kun palvelusväkeä ei enää löytynyt. 

Tämän jälkeen lakeja viilailtiin vähän fiksummin ja 1751 tuli laki joka esti ginin myymisen lisensoimattomille myyjille ja muutenkin vaikeutettiin pientislaamojen asemaa. Kaikesta huolimatta myös väkiluku oli noussut ja työväkeä taas oli jonka johdosta palkat laskivat ja  leivän hinta nousi. Myös kotimaisen viljan käyttö tislauksessa kiellettiin ja teen tuonti alkoi kasvaa. Ja sittenhän varmaan maistui taas olut.

Six o'clock swill

Alkoholin kieltämisestä tai nauttimisen estämisestä on yleensä ollut jänniä seurauksia, Australiassa melko äärimmäisiä. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Australiassa raittiusliike sai hyvän jalansijan ja suostutteli hallituksen säätämään lain, että pubien tuli mennä kiinni samaan aikaan kuin kaupat, eli kuudelta. Uudessa-Seelannissa oli adressejakin jotka 160000 ihmistä allekirjoitti. Juomateollisuus katsoi myös tämän olevan parempi kuin muualla maailmassa kannatusta saanut kieltolaki. 

Sielläpäin maailmaa oltiin jo pitkään oltu oluen ja muiden juopumisjuomien ystäviä, ja kun normaali duunari pääsi töistä viideltä, vaikutukset ovat näin jälkikäteen katsottuna melko ilmeisiä. Duunarit ryntäsivät töistä suoraan baariin juomaan tunniksi. Lain tarkoituksena oli saada miehet kotiin perheen luokse aikaisin, että pääsevät seuraavana päivänä taas töihin. Varmasti pääsivät jossain vaiheessa mutta kunnossa ei varmasti ollut kehumista. Pubeista myös poistettiin kaikki epäoleellinen kuten biljardit, tikkataulut, pöydät ja tuolit. Pinnoista tehtiin myös helposti puhdistuvia koska tuossa tahdissa saattaa välillä vähän läikkyä, ja muutenkin voi vatsa tulla turhan täyteen.

Tästä kun oli selvitty oli joko aika mennä jatkoille, tapella kadulla tai sitten vaan autoilla humalassa kotiin. Sitten raittiusväki pystyi toteamaan, että onneksi eivät saa juoda kauempaa, siitähän sitä ongelmia vasta syntyisi. Tämä erinomainen järjestely sitten kuitenkin säilyi voimassa useissa paikoissa yli 50 vuotta. Viimeisetkin osat vapautettiin Australiassa 1966 ja Uudessa-Seelannissa 1967. Eiköhän tuommoinen jos mikään ole omiaan aiheuttamaan pientä kieroutumaa alkoholin käytössä.

Berliner Weisse

Useimmiten tulee tehtyä oluita joita on jossain maistanut ja tietää niistä pitävänsä. Nyt kävi toisin, koitin joitain kuukausia sitten tilata hiivaa kesäiselle vehnäoluelle, lukematta tarkemmin tilasin sitten Berliner Weisse hiivan jonka kuvittelin olevan aivan tavallinen vehnäoluthiiva. No totuus oli toinen. Berliner Weisse onkin Berliiniiläinen hapanolut erikoisuus jota juodaan erilaisten siirappien kanssa. Hyvä puoli tässä oli, että johtuen oluen erikoispiirteistä oli prosessi helpompi kun oli mahdollista hypätä muutamien vaiheiden yli.

Matalasta alkoholiprosentista johtuen tähän ei tullut kuin pilsnermallasta ja vehnämallasta, molempia puolitoista kiloa. Oli siis hyvä tehdä BIAB (brew in a bag), jossa siis mäskätään pussissa eikä tarvita huuhtelua joka on melko työläs vaihe. Mäskäyksen jälkeen heitin 10 grammaa Styrian Goldings humalaa vierteeseen, jonka jälkeen kuumennus kiehuvaksi ja sitten suoraan jäähdyttimen läpi käymisastiaan. Hiivana oli Wyeastin 3191 Berliner Weisse hiiva jossa on tavallista hiivaa sekä lactobacillusta ja brettamycenestä. Näiden yhteistyöllä pitäisi tulla jotain melko mielenkiintoista aikaiseksi.

Ohjeiden googlaaminen oli mielenkiintoista koska tapoja tehdä oli yllättävän monta. Jotkut käyttävät kuukauden tai enemmän astiassa, toiset pullottavat viikon jälkeen. Itse ajattelin laittaa suoraan pulloon kun käyminen on ohi noin viikon kuluttua, ja sen jälkeen kypsyttää vähintään 3 kuukautta, sitten maistaa ja kypsentää loppuun asti se suositeltu 6 kuukautta.

Nyt kun käymistä on tapahtunut päivän ajan niin otin pienen haistelun. Voin sanoa, että mielenkiintoista, hiukan käynyttä vehnää, navettaa, hapanta maitoa. Meinaa haistellessa nousta hissi ihan yläkerroksiin asti. Tästähän tämä ei voi kuin parantua! Tähän palataan vielä...

Lempioluet I

Tämmöisessä olut harrastuksesa on vähän sitä vikaa, että kun menee kauppaan/baariin käy aina listan läpi ja ottaa ensimmäisenä jotain mitä ei aikaisemmin ole maistanut, ja tämä jatkuu kunnes kyllästyy tarjontaan tai kaikki mielenkiintoiset uutuudet on käyty läpi. Sitten onkin hyvä päätyä johonkin hyväksi koettuun, eli lemppareihin. Näistä suurin osa on sessio-oluita, välillä se 12% portteri on ihan hyvää mutta sen jälkeen tarttuu mielellään johonkin näistä.

Parhaan lagerin paikan vie Harviestounin Schiehallion jota saa Alkosta mukavassa 0.5l annoskoossa. Maku on mukavan rapea, hiukan sitruksinen, ehdottomasti oivallinen pienpanimo lager. Kohtalon ivaa onkin, että alkoholia on 4.8% joten juuri jää pois kauppojen valikoimista. Tämä on lähes identtistä Samuel Adams Boston Lagerin kanssa jonka katsotaan aloittaneen Amerikan pienpanimoliikkeen. Boston Lageria saa mm. Stockmannilta ja Lidlissäkin olen joskus nähnyt.

Baareissa koitan kotimaisia tukea mahdollisuuksien mukaan mutta aina ei löydy mieluisaa, ja joskus saattaa löytyä perinteikkään Thornbridge panimon Jaipur IPA:a, joskus jopa real alena. Mukavan mausteinen ja humalainen ipa, joka ei kuitenkaan ole aivan liian perus-britti, joka siis tarkoittaa melko tylsää. Tätä on ainakin joistan kalaravintoloista ja Black Doorista saanut. Tämä on 5.9 prosentillaan hiukan jopa Britti India Pale Alen ylärajoilla, englannissa on historiallisesti ja erityisesti ensimmäisen maailmansodan jälkeen verotettu oluesta vahvuuden mukaan joka on tuonut sitten erityispiirteensä heidän oluisiinsa.  

Olutravintola tilanne on Helsingissä erinomainen mutta eipä niissäkään aina voi olla. Siksi onkin ilahduttavaa, että useassa 'tavallisessa' baarissa on valikoimassa Brew Dog Punk IPAa. Erinomainen myöhemmän illan olut, raikas ja mukavasti humaloitu, maltaan maku lähes huomaamaton. Puristejahan se harmittaa ettei ole ihan määritysten mukainen mutta hyvä olut tämä on. Loosesta ainakin saa. Alkosta sitten saa Punk IPAn 'pikkuveljeä' 5 a.m. Sainttia, tämäkin on hyvä olut oikeaan aikaan, nimi taitaa olla vihje. Tätä puristi sanoo vetiseksi mutta maku mukailee Punkkia.

Siinäpä näitä sessioita, pitänee palata vielä vahvoihin, kuten myös niihin mitä en ehkä suosittelisi maistamaan. Uskokaa tai älkää, niitäkin on.

IPA IPA IPA

Joulukuun ja tammikuun panemiset vetivät takin vähän tyhjäksi, että helmikuussa ei juuri tullut kehiteltyä mitään uutta. Nyt yksi joulukuussa tehty IPA oli onnistunut niin hyvin, että se tuli juotua pois vähän liian nopeasti joten sitä piti tehdä lisää heti kun intoa taas löytyi.

Tähtäimessä oli tehdä niin hedelmäinen ja humaloitu IPA kuin vaan kehtaa. Esikuvana kulttimainetta nauttiva Pliny the Elder Russian River Brewingiltä, jota toivottavasti joskus pääsen maistamaan. Euroopassa ei ole ko. tuotetta taidettu nähdä ja Amerikan Itä-Rannikollakin on vähän vaikeaa. Löysin jostain itse panimomestarilta saadun reseptin jota mukailin

Rööperi IPA (20l)
                                      
7.00 kg Brewferm Pale Ale (7.0 EBC)        
1.00 kg Crystal Malt (100.0 EBC)
                
69.00 g Cascade [7.70 %]                 Boil 60.0 min        
30.00 g Magnum [12.90 %]                 Boil 60.0 min        
41.00 g Cascade [5.50 %]                 Boil 10.0 min        
32.00 g Riwaka [5.25 %]                  Boil 10.0 min
30.00 g Pacific Gem [15.00 %]            Boil 10.0 min
20.00 g Centennial [10.00 %]             Dry Hop 7.0 Days
20.00 g Hallertauer Hersbrucker [4.00 %] Dry Hop 7.0 Days
20.00 g Pacific Gem [15.00 %]            Dry Hop 7.0 Days

Mäskäys 1h ~68 asteessa. Hiivana US-05. 
IBU: 111.5
OG: 1.069
FG: 1.020

Aika kasat humalaa, mutta lopputulos olikin sitten erinomainen. Toiseen versioon viilasin humalia vähän varastotilanteen mukaan mutta perusteiltaan pysyi samana. Toivottavasti onnistuu yhtä hyvin kuin ensimmäinen.

Oluthuoneissahan on perinteinen IPA kuukausi nyt ja siellä onkin kaikkea mukavaa, erityismaininta Stadin Panimon West Coast IPA:lle joka vei kerralla parhaan kaupallisen IPA:n paikan mun kirjoissani (oma on parempaa, mutta ei paljon). Eipä kotimaisessa IPA tarjonnassa hirveästi ole kyllä kehumista ollut.

Koffin taannoin järjestämän Olutmestarikilpailun voittaja sai suunnitella yhteistyössä oman oluen ja tuloksena oli Olutmestarin 777 joka yrittää IPA mutta melko peittelemätön Koff bulkin maku on mukana. Kyllähän tuota mieluummin juo kuin perus Koffia mutta aika paljon pitää kuvitella, että luulee IPAa juovansa. Mutta ehdottomasti pisteet yrityksestä ja toivottavasti tämä avaisi tynnyreitä vähän muunlaisillekin oluille kuin lagerille.